sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Pikkuruiset tumput




Edelleen samaa Nallea ja kolmosen puikoilla. Puikoilla 28 silmukkaa, sitten parikymmentä kerrosta vartta ja parikymmentä kerrosta oikeaa. Lopuksi kavennukset niin, että sivuilla kavennuksien väliin jäi kaksi silmukkaa oikeaa eli ensimmäisellä ja kolmannella puikolla kavennus tuli yhden oikean silmukan jälkeen ylivetokavennuksena ja toisen ja neljännen puikon lopussa yhteenvetokavennus tulee niin, että sen jälkeen neulotaan vielä yksi oikein. Ei tu reikiä. Vielä mietin, että tekisinkö tuohon ketjusilmukoita yhdistämään, ettei pari huku toisesta.


Mutta ei kahta ilman kolmatta... Pipo puuttuu. Paljonko on tosi pienen nyytin päänympärys?

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Pikkuriikkiset sukat


Vielä on torkkupeitosta Nallea jäljellä, joten ryhdyin settiä tekemään. Vauvoja putkahtelee yhä kiihtyvään tahtiin tuttavapiirissä. Tässä kolmosen puikoilla siis 28 silmukalla parisenkymmentä kerrosta vartta, kahdeksisen kerrosta kantapäätä, kymmenisen poimintaa puikoille molemmilta puolilta ja taas parisenkymmentä kerrosta ennen päättelyä. Jatkoa seuraa...

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Mä osaan ompelukonettakin käyttää!



Viime vuoden olen oikeastaan yksinomaan neulonut käsityöni. Ompeleminen on tuntunut niin yksinäiseltä ja aikaavievältä, kun samalla kerralla ei voi puuhata muuta niin kuin neuloessa. Selailin kuitenkin käsityölehtiä, inspiroiduin ja päätin kerrankin päästä helpolla: piirtäisin kaavat lehdestä, enkä muokkaisi omiani.




Ja niinhän se olikin helppoa. Helppoutta lisäsi sekin, ettei malli ole turhan tarkka. Kaavat leikkasin yhtenä iltana, toisena kankaat ja sitten surautuin mekon kasaan yhtenä iltapäivänä.




Ohje mekkoon löytyy Modasta (3/2008), ja mekon voi tehdä myös hihattomana. Tähän hihalliseen meni kangasta 1,7 m (isompiin kokoihin 2 m). Itse käytin stretchpuuvillaa, jossa oli 97 % puuvillaa ja 3 % elastaania. En jaksanut alkaa silitellä pellavaista kangasta joka pesun jälkeen, ja pelkkä puuvilla mustana vaikutti vähän haljulta niissä valikoimissa, joita katselin.




Eri asusteilla mekosta saa hieman juhlavammankin. Edellisissä kuvissa on kirpparilta aikoja sitten löydetty vyö, jota en ole vielä kertaakaan käyttänyt. Tässä kuvassa taas on Toisen äidiltä saatu tuliainen kaukaa idästä. Uudet helmet sopivat sen kanssa hyvin. Kaikkein parasta mekossa on kuitenkin se, ettei se ole yhtään vaatekaappini näköinen, mutta silti se tuntuu omalta. Tykkään siitä, että mekko on siistin näköinen, mutta silti mukava.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Inspiraatio tilauksesta!

Olen tekemässä boleroa, jossa on aivan ihana ympyräkuvio. Muutaman viikon ehdin jo miettiä, kuinka tuon kuvion saisi mukavasti johonkin muuhunkin neuleeseen. Vielä on mietinnän alla pipo, tumput ja kaulaliina, mutta Jatta antoi vinkin sukkiin.




Torkkupeitosta jäi sopiva määrä lankaa, joten tekaisin tällaiset villikset, vaikka taitaa niiden aika jo olla ohi. Onpahan ensi vuodeksi. Lanka on siis Nallea ja alle kerä eli 100 g meni. Puikkoina kolmoset, koska tykkään tiheästä neuleesta.




Alkuun loin 50 silmukkaa ja sitten tikutin tuota kuviota. Kuvio ei taida olla tekijänoikeuksien alainen, joten uskallan kertoa muillekin, että se tehdään seuraavasti: nosta kolme silmukkaa neulomatta puikolle, vedä oikeanpuoleisin kahden muun yli ja palauta kaksi silmukkaa takaisin vasemmalle puikolle. Neulo sitten yksi oikein, tee langankierto ja neulo yksi oikein. Väliin tein aina kaksi nurin, niin että kokonaissilmukkamäärä oli jaettava viidellä. Tuon kuvion tein joka neljäs kerros. Muuten siis aivan perussukka.




Katsotaan, mitä saan aikaan asusterintamalla tämän kuvion kanssa.