maanantai 20. elokuuta 2018

Nopea ehostus bodylle

Ystävä toi Ukkelille valkoisen bodyn, kun äitinsä oli meille laittanut. Pojan kanssa askarreltiin siihen vähän väriä. Musta tuli tosi kiva! Siveltimellä lapsi sai ensin sutata helmiäiskuparia ja -valkoista (EMO) oman makunsa mukaan ja sitten minä pääasiassa käytin loput maalit superlonipainantaan. Suorakulmiosta nipsaisin vapaalla kädellä reunat pois tuollaisen salmiakkikuvion saamiseksi ja tuikkailin kuvioita sinne tänne. 


Tällainen projekti sopii erittäin hyvin toteutettavaksi vilkkaankin lapsen kanssa, niin nopea tämä oli. Nyt pitäisi vain muistaa, miksi alun perin ostin nuo maalit. Ehkä johonkin kangaskassiriikinkukkoon? Mitähän mä olen visioinut? Voi olla, että on ostettava mustaa lakanakangasta...

lauantai 18. elokuuta 2018

Niin kuin äitiyshousut

En muista, milloin olisi tehnyt itselleni housut. Yritän välttää koko kapistuksia, kun ne aina vain puristaa ja hiertää. Eikä ikinä, ikinä istu. Raskausaika on poikkeus tähän sääntöön raskaushousuineen, joista huomattavasti suurempi osa ei puristanut lanteilta, mutta pysyi silti joten kuten ylhäällä. 

(Kyllä on kaupungissa ruoho jo kulottunutta!)

Löysin kaupasta ihanat alkuraskaus/postsynnytyshousut. Sellaiset, joissa oli paksu joustava kuminauha edessä, mutta ei kuitenkaan masutuubia. En taida enää koskaan palata tavallisiin housuihin, vaan  jään tähän malliin iäksi.


Piirsin itselleni kaavat vanhoista Uniqlon leggareista, mutta levensin pillejä lahkeita ja integroin tosiaan etupuolelle tuollaisen 8 cm leveän kuminauhan ja taakse hieman maltillisemman. Paksumpi kuminauha on Nappitalosta ja maksoi maltaita, mutta HOUSUT! Kankaana on Noshin farkkukollaria.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

DIY: painolelu

Maaritse pyysi kommenteissa painolelun kaavaa ja ohjetta, joten tässä tulee. Lelu on melko pieni, joten se sopii kolme-neljävuotiaille. Pituutta on toki helppo kasvattaa lisäämällä vartalon keskikohtaan senttejä sekä ylä- että alapuolelle. Vetskarinkin  mittaa kannattaa silloin kasvattaa.

Summittaiset tarviketiedot ovat kaava-pdf:ssä (ks. postauksen loppu).


Ohjeet:
  1. Leikkaa silmiin valkoiset ja mustat ympyrät. Kiinnitä mustat valkoisten ympyröiden reunoihin kaksipuoleisella kovikekankaalla ja sitten valkoiset pääkappaleeseen samoin. Applikoi silmät kiinni erittäin tiheällä siksakilla sekä mustan että valkoisen ympyrän reunoja seuraten.
  2. Ompele pääkappale ja selkäkappale kiinni niin, että nauhanpätkä jää keskikohdastaan saumaan, keskelle kappaleita. Tikkaa saumanvarat pääkappaleen puolelle. Huolittele nauhan päät solmimalla tai polttamalla materiaalista riippuen.
  3. Valmista jalat: ompele 36 cm * 10 cm suorakaitale kiinni pidemmältä sivultaan. Silitä sauma keskelle (tulee siis jalan alapuolelle) ja leikkaa putkilo kuuteen osaan (à 6 cm). Ompele toinen pää kiinni ja käännä jalat niin, että ommellun pään suorakulmioiden reunat jäävät vähän sisään. Näin päähän muodostuu neljä kulmaa. Tikkaa päältä jokainen jalka.
  4. Valmista alapuoli: huolittele kappaleiden keskireunat. Kiinnitä piilovetoketju niin, että kangas on taitettu katkoviivaa pitkin.
  5. Aseta päällikappale oikea puoli ylöspäin pöydälle. Lisää  jalat selkäkappaleen puolelle sopiviin kohtiin, kolme kummallekin puolelle. Tarkista, että jalkojen saumat ovat näkyvissä ja että tuntosarvet ovat keskellä. Aseta alakappale oikea puoli alaspäin. Neulaa ja ompele ympäri kiinni. Käännä.
  6. Valmista sisäpussi: Ompele sisäpussin kappaleet yhteen, mutta jätä täyttöaukko. Lisää pussiin sopiva määrä riisiä tai kauranjyviä ja sulje pussi. Sujauta pussi kuoreen.
Painolelua voi käyttää rauhoittamaan vilkasta lasta, mutta myös lämpö- tai kylmätyynynä. Kuori (vetoketju) ei kestä lämmitystä, joten sisäpussi on otettava ulos ennen mikroon laittamista.

Kaavan voi ladata tästä. Kaavaa voi käyttää vapaasti yksityisiin ja opetuksellisiin tarkoituksiin (ei siis kaupalliseen käyttöön edes myyjäisissä).

perjantai 10. elokuuta 2018

Laskosmekko, puolikellomekko

Tein uusimman Kotiliesi Käsityön (5/2018) kaavalla jo yhden mekon. Tämä on siitä vielä muokattu versio. Helman halusin puolikelloksi (tai jotain sinnepäin) ja pidemmäksi, hihat poistin kokonaan, mutta lisäsin tähän olalle leveyttä.


Kankaana on Noshin Juhlat-kuosi, koska juhliin tällä mentiin. Puolitoista metriä kangasta oli aika nafti; toisen etukappaleen jouduin kokoamaan kangaspaloista. Se jää kuitenkin suurimmaksi osaksi noiden laskosten alle piiloon.


Framilonin unohdin pääntien reunasta, ja se näin pesun jälkeen harmittaa. Kyllä se käyttökelpoisena pysyi kuitenkin.


Takaa tämäkin mekko on krumeluuriton.

maanantai 6. elokuuta 2018

Laskosmekko, imetysmekko

Tämä imetysmekko syntyi ihan supernopeasti, sillä sain sen käyttöön vain päivä postiluukun kolahtamisen jälkeen. Uusimman Kotiliesi Käsityön (5/2018) kansikuvamekon muutin lyhythelmaiseksi- ja hihaiseksi. 


Hameosan laskokset menivät myös vahingossa uusiksi, mutta kivat ovat noinkin. Pääntien tukevoitin framilonilla. Napakka trikoo Selialta sopi todella hyvin materiaaliksi, ja tarkkaan tuhosin 1,5 metriä kangasta. Mekko vastaa mun mielestä hyvin kokoaan näin hyvin joustavasta trikoosta tehtynä.


Jos kaava ei muuten miellytä, nuo laskokset on helppo integroida omaan lempikaavaan mukaan, sillä toisesta päästä hieman levenevät suorakulmiot vain laskostetaan ja ommellaan pitkältä sivulta kiinni.


Tämän vuoksi mekossa on myös eräänlainen imetysoptio. Aivan kaikkeahan tuo toisen suorakulmion nosto ja etualakappaleen laskeminen ei peitä, mutta enenmmän kuin vain napitettavan yläosan tekisi.