lauantai 25. tammikuuta 2014

Rokkipukki

Googlasin ennen joulua kivoja kuvia ikkunaväreillä toteutettaviksi: yksinkertaisia ja melko yksivärisiä. Eteen osui rokkipukki. Sen mallipohja on täältä, josta pukin olisi ilmeisesti voinut ostaa tarraksi seinälle tai ikkunaan. 


tiistai 21. tammikuuta 2014

Jululahjat osa 5: omat virsut

Nämä jäi meille asumaan. 


Nyt on kaikki tehty.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Joululahjat osa 4: huopavirsut

Äidin virsut

Tällaisia oon puuhannut viime joulusta lähtien. Ongelmallista oli ensin sopivan materiaalin etsintä. Huopalevyjä ei tuntunut löytyvän tarpeeksi isoja, ja jos verkosta löytyikin, olisi ne pitänyt tilata ulkomailta suolaiseen hintaan. Päädyin sitten useammassa tapauksessa ompelemaan villahuopakankaita kaksinkertaisiksi, jotta huopa olisi tarpeeksi paksua. 


 Isän virsut

Suurin viivästys ei kuitenkaan ollut materiaalin hankinta, vaan punonnan oppiminen. Yritin ensin yhden käsityölehden ohjeen mukaan, mutta eihän siitä tullut mitään. Sitten haudoin tossuja kaapissa taas puolisen vuotta, mutta ei se ohje ollut muuttunut paremmaksi. Huusin toisen apuun. Ei vieläkään. Painelin kirjastoon ja lainasin neljä kirjaa. Näitä ohjeita yhdistelemällä, kuvia tutkimalla ja kahden pään voimalla saatiin aikaiseksi virsun muoto.


 Siskon virsut

Aivan oikeaoppiset ne eivät ole, sillä päättelyä ei ole, vaan ompelukoneella surautin suun kiinni ja siivosin reunan piiloon huopakaistaleella. Näin reunoista ei tullut aivan mielettömän paksuja, vaikka jouduinkin osasta tossuja vetämään neulaa pihdeillä läpi, kun lanka hieman tökki.

Toisen siskon virsut

Turvallisuusseikat on otettu huomioon lateksimaalilla, joka on nimenomaan tarkoitettu tossujen pohjaan liukuesteeksi (esim. täältä). Yksi 125 millin pullo riittää helposti tusinaan tossuja, kun tipoittain pistelee eikä maalaa koko pohjaa. Maali kestää myös 30 C:n pesun, mutta tossut kannattanee kääntää nurin, jotta hankaus ei maalitippoja vie mennessään.   

Toisen vanhempien virsut

Mulla oli kolmenlaista kangasta, joista pyrin tekemään hieman erilaisia tossuja. Ompelin punontanauhoihin ja koristetikkaukseen eri värejä, ympäröin vähän erimuotoisilla nauhoilla ja vaihtelin varren korkeutta. Tietenkin piti myös sitä miettiä, että olisivat sopivat kokoiset saajalleen.


Toisen isoäidille


 Toisen toiselle isoäidille

 Ystävän tossut

Otin kuvat jokaisesta tekovaiheesta, ja jos vain ehdin ja jaksan, laitan ne tänne vielä joku päivä. Jos vaikka helpottaisi jonkun toisen työtä. Enää ois sitten itselle ja Toiselle... Ja sitten ne kaikki lyhyet jämäpalat pitää käyttää jotenkin järkevästi.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Porot

Tämän vuoden joulukoristuksiksi tulivat kupariset porot. Pahvit oli valmiina eräältä messukerralta kaapissa, ja maalin tilasin täältä (Kupari).  Tilaus ei mennyt aivan nappiin. Yritin välttää isompia postikuluja tilaamalla enemmän, mutta tilaussivu ei väsyneille silmille ollut maailman selkein. Se ilmoittaa isolla maksettavan loppusumman kokonaisuudessaan, ja postikulujen muutosta pitää seurata eräältä riviltä päivitys-napilla. Vaikka huomasin mokani heti painettuani tilaa-nappia, niin tilaukseen ei voinut tehdä asiakaspalvelun kautta enää muutoksia.


Tuote itsessään oli mun mielestä erinomainen. Maali oli niin paksua, että se peitti ekalla kerroksella. Väri on aidosti kuparinen, ja vesiohenteisen kanssa on kiva toimia. 


Toiseen poroon olin yrittänyt jo serviettiä pintaan, mutta kohokuvioinen ei sitten näyttänytkään lakan jälkeen niin kivalta kuin ajattelin. Oli se edelleen koholla, mutta ei silti... Sitten revin sitä lakattua pintaa pois ja pohjamaalasin seinämaalilla uudestaan. Sai seisova poro karvat, kun en jaksanut hioa maalin nostattamaa nukkaa.

torstai 2. tammikuuta 2014

Takaisin lapsuuteen

Tällaisia pahvitonttuja meillä oli kotona pienenä. Mä googletin netistä tontun, printtasin ja tein omat ikkunaan laitettavat tänä vuonna. Ihanan nopeaa ja vaivatonta, kunhan käsi on tarkka; ensin ääriviivat, muutaman tunnin kuluttua väritys ja tukimaali ja seuraavana päivänä toinen kerros väriä. Viva-merkkinen väri on karmiininpunainen, ja se on tilattu täältä. Syvissä koloissa on samalta merkiltä väritöntä tököttiä. Ensimmäiset siirtokuvat torpedoin valuttamalla värit piirtoheitinkalvolle. Siitä nämä eivät lähde irti. Hieman rosopintainen kansion muovitasku toimii paremmin. 



Yhdestä 80 millin pullosta riittää aikas moneen tonttuun. Arvioisin, että värillä voi värittää kaksinkertaisesti noin 1,5 A4-arkkia.