sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Paketteja




Joo, ei vielä joulupaketteja, vaikka moni voisi niin luulla ;). Halusin järjestystä puikkoihin, kun niitä on syksyn aikana kertynyt, joten laskettelin tällaiset järjestyksenpidon välineet:


Puikoille ja sukkapuikoille on siis omansa. Ajattelin kyllä olisiko yhdistäminen ollut viisaampaa, mutta sitten en jaksanut pohtia, miten sitä ompelisi. Simppelit valmistuivat nopeammin. Hyödynsin vanhan lakanan sisäkankaaksi, mutta ulkokangas ja vinonauha ovat ihan kaupasta. Äidiltä sain vastikään vanhat nimikointikäsityönauhat, joilla merkitsin tuotokset omakseni. Tähän kuvaan kyllä peitin ne valkoisella tarralla. Puikkojen takana näkyy valkoista läppää. Rumahan se hieman on, mutta äidin puikkojensäilytyssysteemistä viisastuneena laitoin, jotta puikot eivät putoile, jos rullattu paketti on kädessä väärinpäin.


Sukkapuikkojen seuraan mahtuvat myös virkkuukoukut, apupuikot ja pyöröpuikot. Etutaskun tein puikkomittarille. Taskujen pitäisi tällä hetkellä riittää. Onneksi suurin osa puikoista on aina jossain työssä kiinni, niin saavat vuorotella paikkojaan.


Tarvikkeet: ulkokangasta 60 cm * 90 cm, sisäkangasta 80 * 90 , vinonauhaa 4,5 m, lankaa

Ylimalkaiset ohjeet:
  • Leikkaa samankokoiset sisä- ja ulkokankaat (30 * 60 ja 60 *40; leveys * pituus).
  • Ompele sivusaumat nurjalta puolelta vastakkain.
  • Käännä ja silitä. Silitä myös alareunan taitekohta, ja ompele se suoralla saumalla paikalleen.
  • Kiinnitä alareunaan vinonauha (suora sauma jää vinonauhan sisään).
  • Kiinnitä keskimmäinen vinonauha.
  • Ompele sivut kiinni päältä.
  • Ompele puikkojen paikat eli suoralla vain.
  • Ompele läpän reunat. Aseta läppä nuppineuloilla yläreunaan kiinni.
  • Kiinnitä ylimmäinen vinonauha.
  • Ompele vinonauhaa kaksinkertaiseksi ja kiinnitä muutamalla pistolla työn toiseen reunaan, ulkopuolelle.
  • Viimeistele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti