Eräänä päivänä herra Hanhi oli tapansa mukaan kävelyllä parvekkeella. Kuuma kesäinen päivä sai Hanhen janoamaan vilpoisaa istuskeluhetkeä orvokkien katveessa. Tullessaan kukkivien orvokkien luo herra Hanhi huomasi jotakin.
Hänen paikallaan istui joku. Herra Hanhen sydän alkoi pamppailla, sillä häntä miellyttivät tuntemattoman valkoinen, vienosti kaartuva niska ja terveesti pullottavat vahvat siivet. Herra Hanhi rykäisi kuuluvasti ilmoittaakseen läsnäolonsa. Hän halusi nähdä tuon ihanan olennon kasvotkin.
Olento kääntyi ympäri ja hymyili varovaisesti. Ilmestys oli herra Hanhen mielestä mitä ihanin! Voisiko tuon täydellisempää nokkaa olla päällä maan! (Herra Hanhi kiinnitti aina huomionsa toisten nokkiin, sillä hänen omansa oli erikoisella tavalla oikealta puolelta korkeammalla kuin vasemmalta). Ja nuo rusottavat posket, jotka siipien lisäksi huokuivat terveyttä ja voimaa. Suloiset olivat myös olennon utuiset silmät, jotka olivat tavallista suuremmat.
Herra Hanhi ei saanut sanaa suustaan, sillä hänen katseensa vaelteli pitkin tuota ihanaa neitiä. Niin sekaisin herra Hanhi oli, että ihasteli jopa neidin vaatetusta, vaikka ei miehenä siihen koskaan muutoin kiinnittänytkään huomiota. Tässä kohdin neiti kuitenkin alkoi jo ihmettelemään herran hiljaisuutta ja katseen suuntaa. Neiti yskähti, mikä herätti herra Hanhen takaisin tähän maailmaan.
-Haluaisitteko istua hetkeksi seuraani, herra...?
-Hanhi, herra Hanhi. Mielelläni. Teillä on ihastuttava leninki, neiti!
-Kiitoksia, mutta se on kyllä haalari.
-Ai.
Syntyi pitkä hiljaisuus. Keskustelun alkuun pääseminen tuntui olevan vaikeaa, mutta ilmassa kipinöi selvästi ihastumisen säihkeet. Puhuttiin säästä ja saunasta suomalaiseen tapaan - katkonaisesti ja pitkien taukojen kera. Vaivihkaa herra Hanhi sipaisi neidin kättä. Kohta jo suunniteltiinkin yhteistä viikkoa, sillä heti ensi hetkestä oli selvää, että jotakin suurempaa tässä on. Mitäpä sitä sitten aikailemaan.
Kuten ihmisille, on hanhillekin läheisyys tärkeää. Neiti oikein punastui herran kietoessa kädet hänen ympärilleen. Hieman hidas hän oli halaukseen vastaamaan, mutta nautti silti suuresti toisen huomionosoituksesta.
Kohta herra uskaltautui jo antamaan suukon ihastuksensa poskelle. Herra Hanhi pyrki parhaansa mukaan sanomaan jotain kaunista uudesta ystäväästään, mutta jäyhänä miehenä keksi vain lainata ystävänsä Akselin sanoja: "Sinulla on pirun nätit tallukkaat!". Neiti hymyili kysyvästi arvoitukselliselle kehulle ja painautui prinssinsä rintaa vasten. Tuuli piirsi molempien rajat henkäyksellään, ja aurinko tuikki orvokinlehvien lomasta lupaillen ihanaa yhteistä matkaa näille kahdelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti