tiistai 7. huhtikuuta 2015

Ronsut seikkailevat jälleen

Olen vihdoin saanut potkarivaihteen päälle. Jotenkin sitä aina kuvittelee, että kaikki uusi on niin vaikeeta, mutta sitten sitä kuitenkin hujauksessa piirtää kaavat vanhoista potkareista, leikkaa kaapissa odottavan kankaan ja surauttaa yhteen. Tällaisissa vaatteissa joustavuus antaa niin paljon anteeksi, eikä mallinkaan tarvitse olla samalla tavalla istuva kuin aikuisilla - kunhan on käytännöllinen. Niinpä säästin sauman näissä jalkaosissakin eli sääriosa jatkuu samana kankaana varpaisiin asti. Hieman pidemmän palan kangastahan tämä vaatii.


Samanlaista käytännöllisyyttä ompeluun tuo se, että ei yritäkään tiukkaa mutkaa saumurilla resoreihin, vaan ompelee suorat päät, jotka sitten yhdistää saumalla (vrt. äitiyspakkauksen potkarit). Eihän tämä kaikkein kaunein ratkaisu ole, mutta salli helpolla esimerkiksi tuon eriväristen resoreiden käytön (jämäpalat!). Neppien kohdalle tein vahvikkeet.


Omien vaatteiden kohdalla on tottunut siihen, että ne voi leikata kuukausi etukäteen ja ommella kasaan, kun siltä tuntuu, joten mun kovaan päähän ei mahdu, että nyt olisi toimittava ripeämmin. Nämä ovat jääneet jo pieniksi, mutta onneksi ehdin sentään muutaman viikon käyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti