tiistai 28. heinäkuuta 2015

Möröt kurkkii yöllä

Hamstrasin vaatteita ennen pojan syntymää vain kokoon 80 asti, ja näitä loppupään kokoja on hyvin vähän. Huomasin äskettäin, että yöpuvut alkaa hieman kiristää varpaista. Ensimmäiseksi valmistui tämä mörköyöpuku.


Kaava on OB:n Fawn (6/2014), jota olen kokeillut jo aiemmin pari kertaa.  Nyt siis koossa 74 cm. Lisäsin hieman pituutta jalkoihin ja terät, koska nämä terälliset vain on parhaita yöllä. En oikein koskaan tottunut käyttämään sitä unipussia, vaan peitolla mennään. 


EK:n pakkakangasta meni 70 cm, ja resoria se parikymmentä senttiä, ellei halua taiteilla monta jatkopalaa. Neppejä taisi olla yhdeksän kappaletta. Olisin halunnut oranssit nepit ja resorit, mutta en vapaatuntejani tuhlannut kaupunkiin, vaan menin sillä, mitä oli. Varastoja siis ensi kerralla täydennettävä. Olen yrittänyt olla maltillinen resorien kanssa, mutta näitä vauvanvaatteita ommellessa olen tullut siihen tulokseen, että juuri resoreita täytyy olla hyvä valikoima: lyhyitä pätkiä joka väriä. Niillä saisi tylsemmästäkin kankaasta kivoja vaatteita. Tulisi ne muut jämät käytettyä, ehkä?


Nilkan kohdalle takalahkeeseen ompelin pienet pätkät kuminauhaa yksinkertaisesti venyttämällä alun tikkauksen jälkeen. Ei se ole niin justiinsa, jos rypyt ei ihan ole tasaiset. Näillä pysyy aika kivasti jalassa, mutta vaiva ei ole suuri tehdessä.

EDIT: kangas pesunukkaantunut ihan lyhyessä ajassa harmaaksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti