torstai 6. huhtikuuta 2017

Bloggaajan esiäiti

Monesti hävettää omat ajatukset, kun ajattelen mammaani. Olen ymmärtänyt vasta aikuisena muiden tarinoista, että äidinäidilläni ei todellakaan ollut helppo elämä. Lapsuudessani en aavistanut orpoudesta, evakkomatkoista, lasten menetyksistä tai sairauksista mitään. En muista kertaakaan, että mamma olisi valittanut, itkenyt tai edes suuttunut. Tai kerran hän korotti ääntä kurtistaen kulmiaan, kun aloin leikkiä lihapullataikinalla. Tajusin tehneeni jotain todella kamalaa. Mammani oli aina iloinen ja vieraanvarainen - tyypillinen karjalainen. Päällimmäisenä muistan mamman lämmön, sillä sain lapsuudessa viettää paljon aikaa hoidossa mamman luona. 


Mamma oli myös kova tekemään käsitöitä. Muistikuvieni mukaan istuimme usein katsomassa Kauniita ja rohkeita. Kun puikkojen kilinä lakkasi, katsahdin nojatuolissa istuvaan, nukkuvaan mammaan. Mamman havahduttua mikrounestaan sai aina saman selityksen: "En mie nukkunt, mie vaan lepuutin silmiäin." Sukka pysyi koko ajan ilmassa. Käsitöiden saralla hävettää sekin, että minä julkaisen blogiin todistusaineistoa jokaikisestä ommellusta saumasta, mutta ennen viikkojen ja kuukaisien työ vangittiin yhteen kuvaan. Kas näin.


Kaikki nämä työt on ilmeisesti tehty 80-luvun alkupuoliskolla. Seuraavaksi kavalkadi kuvia sukulaisia ilahduttamaan. Bongaatko jotain perimääsi?
 


 


 
  

  


Onneksi häpeä tässä tapauksessa on ainoastaan positiivinen asia. Se saa minut tavoittelemaan samaa kiitollisuutta, tyyneyttä ja elämäniloa kuin mammassani oli. Ja rakastamaan käsitöitä vielä enemmän.

4 kommenttia:

  1. Yksi ryijyistä on mun,harmaalla pohjalla kehrät! Valmistuivat solmuja tehden ja kanngaspuilla välilangat kutoen. Taisi Äiti auttaa välillä, on siinä monen monta solmua tehtäväksi. Sängyllä taitaa olla shaali, joka on sulla nyt ( kudoin myös niitä). Niitäkin tehtiin aina sarjatyönä useampi kerrallaan ja käytettiin sitten karstauksessa jossain. Suurin osa on kyllä Äitini tekemiä ja paljon puuttuu kuvista! Esim. kaikki ne vaatteet mitkä teki lapsille, jossain perhepotretissa vain näkyy,( poljettavalla singerillä). Mun omia vaatteita on tallessa kaks mekkoa, paita ja kangasmyssy ainakin ja neulottuja liinoja. t. Saara

    VastaaPoista
  2. Ryijy, kuhilaat on mulla. Hei näkeekö esim. sun serkut tätä facessa, jos ei tiedä kotikutoista blogia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne serkut, jotka on siellä sukuryhmässä. Omalla tilillä en ole tahtonut mainostaa.

      Poista

  3. Ryijyt, shaalit, räsymatot, liinat, kangaspuut, paikka A. jne muistui ja tunnisti kuvista ❤ Ihanasti kirjoitettu ❤ mammastamme! T.K. (nimet muutettu)

    VastaaPoista