keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Jämähaaste2017, toukokuu: Mulla on juhlat!

Tämä oli vähän käänteinen jämähaaste. En uskaltanut tähän kankaaseen tarttua pitkään aikaan, etten sitä tuhoaisi. Joskus on kuitenkin siivottava kaapit, ja mieluummin ennen kuin kankaat eivät enää tunnukaan niin ihanilta. Tartuin toimeen ja sain kivan mekon aikaiseksi, mutta siitä tuli liian lyhyt! Onneksi sain jonkun toisen ylijäämää ostettua kirpulta, jotta sain helmaa pidemmäksi.


Nyt pyörii hyvin (hallitusti)!


Jossakin tosi kaukana pohjana oli OB:n Stunning Rose (3/2015), josta otin hieman yläosaan muotoa. Poikkasin yläkappaleet aiemmin, kavensin, muistaakseni suurensin käsiaukkoja ja tein kaiken kaksinkertaisena. Lisäsin myös kaksinkertaiset kaitaleet rinnan alle ja helmasta tosiaan tuli aivan liian lyhyt täyskello, kun kangas ei riittänyt enempään. Myöhemmin sitten hieman loivensin kelloa sivuista ja lisäsin tuon alareunan kaitaleen.


Laskeutuvana tämä Noshin jersey sopii täydellisesti tällaisiksi kellohameiksi. Tykkään kyllä tästä tosi paljon, ja kuosi nyt on aivan ihana. Puuteriroosacollegesta tulikin jo tunika, ja kun nämä kaksi sain lähes valmiiksi, annoin itselleni luvan tilata vielä sitä sinistäkin. Onpahan nyt sitten kuosia.


Ensi kerralla kello saa alkaa kyllä vielä inasen alempaa, ettei tule vahingossakaan raskausvaate-efektiä. Ensi kerralla saatan myös roikottaa vaatetta ennen helman huolittelua, sillä tällaisestakaan työvaiheesta en ollut ennen kuullut (oisin kyllä ehkä voinut päätellä mun tyllimekosta).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti