lauantai 28. lokakuuta 2017

Roikkuu ja riippuu

Blogin pitäminen on monta kuukautta ollut aika kaukana oleellisista asioista. Tauolla olen huomannut, että pärjään ihan hyvin ilmankin. Ainoastaan se harmittaa, että kangas- tai lankakaupassa omasta blogista voi aina tarkistaa menekit ja ohjeet kätevästi, mutta viimeaikaisista töistä ei olekaan tietoa, kun sitä tarvitsisi. Ajallaan vain voisi tehdä kaikkea muutakin kuin kirjoittaa jo tehdystä. Blogi roikkuu nyt vähän ilmassa, mutta viimeistelen ainakin puolivalmiit tekstit valmiiksi, ettei aloitettu työ valu hukkaan. Ehkä siirryn instaan.

Kummitytön ristiäislahjaan lähti kesällä tälläinen riiputin, ja testikappaleestakin tuli tarpeeksi hyvä meille. Etsin malleja verkosta, piirsin pojan paitakaavaan summittaisesti sopivan mallin ja annoin isälle. Takaisin tuli neljä vaneriversiota (0,7 mm) hiottuina. Että niin paljon nämä ovat mun tekemiä.


No, kävin mä sentään kaupassa ostamassa maalit ja sudin ne pintaan. Hiuksina on Tikkurilan Helmi 30 puolihimmeää mustaa, poskissa Rust-Oleumin Chalky Finish Kalustemaalia roosana ja päällä muutama kerros puolihimmeää Tikkurilan Kiva 30 -lakkaa. Noista poskista sai mukavan rusottavat, kun hieman hiekkapaperilla pyyhkäisi roosan maalaamisen jälkeen.

Takana tietenkin hiukset jatkuvat, ja tyttö sai niskaansa tatuoinnin päivästä, kellonajasta, painosta ja pituudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti