lauantai 4. marraskuuta 2017

Jämähaaste2017, marraskuu: boksereita

Vielä on hyvin aikaa muistaa isiä ja isoisiä ja isoisoisiä itsetehdyllä lahjalla. Hahmottelin joskus vuoden alussa jämistä
Ensimmäiset sain jopa valmiiksi. Jopa tuplana.

Luulisi, että alusvaatteita varten voisi käyttää pieniäkin jämäpaloja, mutta miesten bokserit syövät kyllä suurempiakin tilkkuja. Lapsen hupparista jää kyllä kivasti palat M-kokoisiin, kun sivuihin käyttää apukangasta, mutta tuollaisten XXL-kokoisten alushousujen kohdalla taisi käydä pikemminkin niin, että niistä jäi lapsen asuun. 


Kangas on Star Warsin Ewokia, jota sai kevään puolella ainakin EK:sta ja Kangaskapinasta. Harmaa kangas on EK:sta, ja bokserikuminauhat Kangaskapinasta. Toivon vain, että tuo harmaa trikoo on tarpeeksi napakkaa, eikä heti lähde venymään.


Ohje on Kangaskapinan For Daddy with love (ilmainen, kun klikkaa kuvaketta). Ihmettelin tuon etukappaleen yhdistämistä etulahkeeseen aikani, ja sitten päättelin, että siihen on piirretty langansuunta väärinpäin. Ompelu sujui ainakin paremmin, kun laitoin paksumman pään ylös, jolloin lyhyempi etukappaleen kaari oli samanpituinen kuin etulahkeen kaari.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti