lauantai 3. maaliskuuta 2018

DIY: selkänojasuoja Tripp Trappiin taaperolle

Viimeinenkin postaus näistä Tripp Trappeista uunista ulos. Olen siis tehnyt jo nahkahihnan,  Newborn setiin vaihtopäällisen sekä Baby setiin pehmusteet. Halusin kuitenkin ilman härveleitä istuvalle taaperolle omanlaisensa suojat, joissa olisi vielä vähemmän kaikenlaisia koloja ruokaa piilottaa. Olkoonkin, että nyt on tuplavarusteissa (molempia pehmusteita siis kahdet kappaleet) säilytettävää.


Jotenkin ajattelin, että vaikka ovat kernistä, on hyvä olla toiset pesussa olevien tilalle. Ainakin näin taaperon käyttäminä pelkkä pyyhkiminen on riittänyt päivittäiseen puhtaanapitoon hyvin. Josko mun viitseliäisyys maksaa vaivan sitten, kun tuleva vauva opettelee syömään itse. 


EK:n Palkkeja-kerni sopi loistavasti keittiön väritykseen, kestää pyykkipussissa hienopesun ja silittämisen kolmella pisteellä nurjalta, vaikka ohjeet muuta sanoivatkin. Kaipaan keittiöön kyllä jotain kunnon kontrastiväriä, jota tämä kangasvalinta ei tuonut, mutta ehkä sitten joskus keksin sen taulun tai keittiöpyyhkeen muodossa. Ikkunaan haaveilen Helmihytin makramee-tekniikalla toteutettua valkoista verhoa.



Selkänoja 2 (ks. ohjeet istuinosan ja Baby setin selkänojan ompeluun täällä)

Menekki: 
  • 46 * 47 cm kerniä
  • 44 * 47 cm puuvillaa
  • 37 * 47 cm vanua
  • 42 cm tarranauhaa
  1. Aseta osat päällekkäin: vanu, kerni oikea puoli ylöspäin ja puuvilla oikea puoli alaspäin (ja ompelumerkki sivulle ylös tai alas). Jätä vanu 3 cm yläreunasta ja ompele molemmat sivut sekä yläreuna saumurilla yhteen.
  2. Käännä työ.
  3. Taita alareunan kerni puuvillan päälle niin, että koko kappaleen korkeudeksi tulee 42 cm. Viistota sivut sisään ennen ompelua. Näin ollen vanuttomaan läppään pitäisi jäädä tilaa tarranauhalle.
  4. Ompele tarranauha yläreunan sisäpuolelle (puuvillapuolelle, pehmeä) ja toinen käännettyyn alareunaan ulkopuolelle (kernipuolelle, kova).
  5. Tikkaa etupuolelle (kovan tarranauhan puolelle) tasaisin välein pystyyn raitoja, jotta pehmuste asettuu paremmin selkänojan kaarevaan muotoon.
  6. Valmis!

Viimesistä kernin jämistä tein Pojan päivähoitoon pyykkipussin. Vetoketju on varastosta ja kristallimuovi EK:sta. Pahviin voi sitten vaihtaa tekstejä käyttäjän tai käyttötarkoituksen mukaan.


Kam-nepeillä pussin saa sitten pienempään tilaan.
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti