torstai 26. huhtikuuta 2018

Kuvausrekvisiittaa

Tein serkulle kuvausrekvisiitaksi Klompelompen vauvan jässikkämyssyn ja siihen sopivan kapalon. Ja sitten tein vielä yhden myssyn meille.


Lankana on Adlibriksen BabyMerinoa värissä Light sea green (50 g = 180 m, 26 s, 34 krs / 10 cm). Serkun lakin tein ohjeen mukaan - mutta kaksinkertaisella langalla ja kolmosen puikoilla ja 3,5:n koukulla - joskin unohdin tampin nappeineen. Kuvassa näkyvään omaan myssyyn sen muistin laittaa, mutta tässä isommassa koossa (1 - 3 kk) olisi mallikertoja voinut olla yksi vähemmän lakin päänympärykseen nähden. Pituus ei kuitenkaan ole häiritsevä, kun myssyn vetää hyvin alas niskaan.


Sekä pienempään että isompaan myssyyn meni reilusti alle kaksi kerää, kapaloon taas muutaman metrin yli kaksi. Kapalon loin aivan mututuntumalla ovaalinmuotoiseen pohjaan. Lisäsin sopivissa paikoin puolipylväitä, tein hetken aikaa lisäämättä ja lopussa kavensin saadakseni kuppimaisen muodon. Reunaan virkkasin viuhkoja kuudella pylväälläl joka kolmanteen silmukkaan.


Kapaloon mittasin pohjan leveydeksi n. 17 cm ja pituudeksi 26 cm. Ympärysmitaksi sain n. 70 cm. Meidän "pikkuinen" oli tähän jo aivan liian iso, mutta onneksi virkkaukset joustaa. Vastasyntyneestä saisi kapaloon ihanan sykerön, mutta jo hetken maailmaa nähneellä ei polvet enää taipuneet suuhun.


Oikeissa kuvauksissa meillä oli myös ystävän laitokselle tuoma orkidea suojaruukkuun virkattuna mukana. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti