sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Joululahjoja 3

Kummin joululahja sai odottaa näin toukokuulle, vaikka se oli kyllä talvella jo valmis. En vain saanut vietyä. Toivomuksesta tein siis pienelle keittiön pöydälle maton väreihin ja kuvioon sopivan liinan. Valkoiset raidat ovat häivähdys mamman kätköistä!


Koko: 35 x 70 cm


Kummin synttärilahjakin on nyt myöhässä, mutta valmistuu kovaa vauhtia. Sitä ei tarvitse kuitenkaan odottaa lokakuulle! Paljon on muutakin valmistumassa, mutta viimeistely on nyt jotenkin tökkinyt. Kaiken saisi päivässä valmiiksi, mutta uudet työt houkuttelee enemmän...

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Polttariessu!

Morsiamelle on kuulemma annettava essu suojaamaan avioliittoa elämän roiskeilta. Tämän viikonlopun tuleva aviopuoliso sai siis tekemäni essun. Muut tilpehöörit tulivat polttariseurueen muilta jäseniltä.




Kangas on siitä isosta kangasketjusta ja ihan vanhasta mallia ottamalla tehty. Koko essun sai ommeltua nostamatta neulaa kankaasta, kun muutaman kerran peruutti. Nyt enää odotellaan itse hääjuhlia!

perjantai 14. toukokuuta 2010

Polttarikukkia!



Viime viikonloppuna vietimme ystäväni polttareita, ja porukka näytti yhtenäiseltä, kun kiinnitimme rintamuksiimme lankakukat. Kukkia oli tosi helppo tehdä. Kun ymmärsi idean, yhteen meni kymmenisen minuuttia kaikkinensa.




Vekottimia saa esimerkiksi joka Suomen kolkkaan levinneestä krääsäliikkeestä, mutta myös askartelu- ja lankatarvikeliikkeistä. Oman mallini ohje on kierittää kolme kierrosta paketin mukana tulevan kieritysohjeen mukaisesti uloimmilla tapeilla, joiden jälkeen tulee vielä yhden kerroksen kieritykset toiseksi uloimmalla ympyrällä.




Lankana on Hjertegarnin Play it -lankaa, joka on puoliksi akryylia ja puoliksi mohairia. Yhteen kukkaan meni noin seitsemän metriä, joten näitä on tosi kiva tehdä jämälangoista. Suloisimpia taitaa tulla juuri pörröisestä mohairista, mutta taipuvat nämä vaikka heijastinlankaankin. Taakse kiinnitettiin vain hakaneula. Järjetöntä menoa nämä eivät kestä, mutta kaksi päivää puserossa kyllä!

tiistai 11. toukokuuta 2010

Ja vielä se pipokin...




Yllättävän kauan näin internetin ja googlen aikakaudella menee aikaa siihen, että saa tietoonsa vastasyntyneen pään ympäryksen. Ilmeisesti on siinä 40 senttimetrin paikkeilla. Tein sitten pipon, joka ehkä on liian pieni. Ensi kerralla lisäisin 80 aloitussilmukkaan kymmenen tai pari lisää. Oikeaa ja nurjaa kahden pareissa kolmisen senttiä pyöröneuleena, sitten samalla silmukkamäärällä koko ajan oikeaa yhdeksisen senttiä, jonka jälkeen jokaisella kierroksella kavensin 8 silmukkaa eli joka puikon alussa ja keskellä ihan vain oikein yhteen. Kahdeksan kun oli jäljellä, tuli loppupäättelyn aika. Nyt on setti koossa!