sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Tilkkutäkki


Kesällä pengoin läpi lankalaatikon ja päätin päästä eroon kaikista jämälangoista. Silloin niitä ei ollut vielä niin paljon. Kolmesta väristä syntyi tilkkuja peittoon. Huono kun arvioimaan olen, peitosta tuli aika pieni (74x81), mutta eiköhän se jollekin kelpaa. Aion laittaa tuon Vaaka-yhdistyksen kautta jonnekin rajan taakse, kun ehdin.


Nyt jämälankoja onkin sitten niin paljon, että isompikin peitto syntyisi. Koitan nyt kehitellä ideoita, mihin muuhun niitä voisi käyttää järkevästi ja nopeasti. (ehdottaa saa!) Säilytystila tuppaa loppumaan. Itse kuitenkin haluaisin jotain tehdä, enkä viedä viereiseen päiväkotiin, vaikka ottavatkin iloisesti vastaan kaikki askartelutarvikkeet, langat ja kankaanpalat, joita sinne olen kiikuttanut.

lauantai 24. tammikuuta 2009

Pipo ja kaulaliina Toiselle


Tein pipon ja kaulaliinan Toiselle, kun niitä joululahjaksi pyysi. Viimein valmistuivat. Sopivaa mallia ei löydetty, vaikka etsittiin, joten oli internetistä löytyneen kuvan perusteella improvisoitava silmukat. Omasta aloitteesta purin kolmisen kertaa, Toinen oli tyytymätön neljänteen luomukseen. Viides kerta toden sanoo. Nyt en enää pura.



  • Ohje: omasta päästä
  • Lanka: Alpakka SandnesGarn 1088 (tummanharmaa), Alpaca Drops 7323 (harmaanvihreä). Pipo ja kaulaliina neulottiin kaksinkertaisella langalla.
  • Menekki: pipo 100 g (th) / 30 g (hv), kaulaliina 150 g (th) / 30 g (hv)
  • Puikot: nro. 4 (sukkapuikot pipoon ja puikot kaulaliinaan), virkkuukoukku 4


Ohje pipoon:
  1. Luo tummanharmaalla, kaksinkertaisella langalla 100 s sukkapuikoille.
  2. Neulo kaksi oikein, kaksi väärin -joustinneuletta neljä cm pyöröneuleena.
  3. Neulo kolme oikein (tummanharmaa), yksi väärin (harmaanvihreä) -neuletta, kunnes työn pituus alareunasta on 12 cm. Käytä harmaanvihreääkin lankaa kaksinkertaisena.
  4. Aloita kavennukset. Kavenna joka kolmannessa tummanharmaassa raidassa kaksi oikein yhteen. Silmukoita on kerroksen jälkeen 92. Viimeisten kahden harmaanvihreän raidan väliin jää kolme kolmen silmukan tummanharmaata raitaa.
  5. Neulo kolme kerrosta normaalisti eli tummanharmaaseen silmukkaan tummanharmaalla langalla oikein, harmaanvihreään silmukkaan harmaanvihreällä langalla väärin.
  6. Kavenna jälleen joka kolmannesta tummanharmaasta raidasta kaksi oikein yhteen. Älä kavenna samasta raidasta kuin viime kerralla. Silmukoita on kerroksen jälkeen 84. Viimeiseksi jää taas ylimääräisiä raitoja.
  7. Neulo kolme kerrosta normaalisti.
  8. Kavenna loput kolmen tummanharmaat raidat kahteen silmukkaan. Silmukoita on kerroksen jälkeen 75.
  9. Neulo kaksi kerrosta normaalisti.
  10. Kavenna joka toinen harmaanvihreä raita piiloon. Kavenna harmaanvihreä ja sitä seuraavan tummanharmaa silmukka oikein yhteen. Neulo siis neljä oikein tummanharmaata ja yksi väärin harmaanvihreää. Jätä kerroksen viimeinen harmaanvihreä lanka kaventamatta, jolloin ensimmäisen ja viimeisen harmaanvihreän väliin jää vain kaksi tummanharmaata silmukkaa. Silmukoita on nyt 63.
  11. Neulo yksi kerros normaalisti.
  12. Kavenna neljän tummanharmaan raidat kolmen tummanharmaan raidoiksi neulomalla kaksi oikein yhteen. Loppuun jää jälleen ylimääräisiä. Älä kavenna niitä. Silmukoita on 51.
  13. Neulo yksi kerros normaalisti.
  14. Kavenna kaikki kolmen tummanharmaan raidat kahden tummanharmaan raidoiksi neulomalla kaksi oikein yhteen. Silmukoita on 39.
  15. Neulo harmaanvihreät raidat piiloon kaventamalla ne kaksi oikein yhteen seuraavan tummanharmaan silmukan kanssa. Neulo siis tummanharmaalla langalla yksi oikein, kaksi oikein yhteen. Silmukoita on 26. Katkaise harmaanvihreä lanka.
  16. Kavenna kaksi oikein yhteen koko kierros. Silmukoita on 13.
  17. Kavenna kaksi oikein yhteen koko kierros. Yksi silmukka jää kaventamatta. Silmukoita on 7.
  18. Katkaise lanka, ja vie se silmukoiden läpi. Kiristä ja päättele.

___________

Ohje kaulaliinaan:
  1. Luo 40 s (=13 cm leveä) tummanharmaalla langalla.
  2. Nosta ensimmäinen silmukka toiselle puikolle ja neulo joka rivin alussa toinen silmukka oikein. Aloita tämän jälkeen joustinneule: kaksi oikein, kaksi väärin.
  3. Neulo tummanharmaalla kuusi kerrosta. Vaihda harmaanvihreä lanka ja neulo kaksi kerrosta. Toista kuuden ja kahden kerroksen raitoja niin kauan, että käytettävää lankaa on jäljellä 15 m.
  4. Päättele työ tummanharmaan raidan jälkeen. Vaihda viimeiseen lenkkiin virkkuukoukku ja virkkaa kaulaliinan reunat ympäri. Piilota virkatessa langanvaihdot.
  5. Päättele.

maanantai 19. tammikuuta 2009

Virkkuukerhon alkusysäys eli vauvan virkattu tilkkupeitto on vihdoin valmis! Tulos näkyy osoitteessa http://puikonlento.blogspot.com (tammi -09). Siellä on siis muutama minunkin virkkaama neliö.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Piika-pikkujakku


Virkkauskerhossa näin ihanaa kuviota, ja pitihän minunkin päästä tekemään! Tavoistani poiketen en harkinnut yhtään -en nähnyt edes kuvaa valmiista työstä- vaan ryhdyin toimeen pelkän kuvion perusteella.



Petroli ja valkoinen näyttivät kaverin työssä tosi hyvältä, mutta onneksi lankakaupasta löytyi myös pitkään haaveilemani keltaisenoranssi väri. Viininpunainen ikisuosikki sopi siihen hyvin. Vaatekaappi kaipaakin piristystä kaikkien tummien vaatteiden lisäksi.


  • Ohje: Kotiliesi 21/2008 joulukäsityöt
  • Lanka: Maija-villalanka (50 g = n. 130 m / 10*10 =24-26), värit 218 ja 254
  • Menekki: 250 g keltaista, 50 g viininpunaista (S-koko)
  • Puikot: nro 3,5



Alareuna jäi vähän lörpäksi, joten kaikkien neulontataiteen sääntöjen vastaisesti pujotin kuminauhaa napakkuutta antamaan. Seuraavalla kerralla lyhentäisin tai pidentäisin hihoja. Nyt resorit jäävät ikävästi ruttuun kyynärtaipeen kohdalle. Hihojen yläpäässä jouduin taas soveltamaan, samoin kaulus jäi lyhyemmäksi kuin ohjeessa oli (ohjeessa kaksinkertainen). Lyhyydestään huolimatta neule on lämmin!

Pitsiliivi


Itselleni tein ihanan luonnonvalkoisen pitsiliivin.





  • Ohje: Moda 5/2007
  • Lanka: Teetee Poppari, väri 01
  • Menekki: 250 g (S-koko)
  • Puikot: nro 4 ja 5



Maissilanka on ihanan pehmeää, mutta jos jotain tekisin toisin, valitsisin vähemmän nöyhtäävän langan. Hippuja ei enää irronnut pesun jälkeen, mutta neule nukkaantuu pienestäkin hankauksesta. Kaunis se kyllä on. Tekisin myös ohjetta enemmän kerroksia kainalon ja olan välille, jotta vyötärö asettuu oikealle kohdalle. Nyt liiviä pitää välillä kiskoa alaspäin.

Synttärilahja


Seuraavaksi valmistui syntymäpäivälahja kummitytölle.



  • Ohje: Drops garnstudio, vauva 13-17
  • Lanka: Safran
  • Menekki: 150 g
  • Puikot: pyörö- ja sukkapuikot sekä virkkuukoukku nro 3

Ohjetta jouduin neuloessa muokkaamaan rajustikin, mutta lopputulos on suunnilleen samanlainen kuin ohjeessa. Vain hihat jätin tekemättä. Tilalle ostin valkoisen pitkähihaisen trikoopaidan ja sukkikset.

Vihdoinkin!

Kone tuli takaisin -rikkinäisenä. Täytyypä siis taas lähettää huoltoon. Sen verran se kuitenkin toimii, että tässä välissä latailen syksyn antimia.



Ensimmäisenä hahtuvalankaiset villapöksyt, joita 150 g:n kerästä syntyi peräti kuudet. Näin jälkeenpäin ajatellen järkevää olisi ollut tehdä vauvan kuorivaippoja kaksinkertaisella langalla. Ohje on Suuresta käsityölehdestä 2/2007, puikkoina taisivat olla vitoset. Langan kanssa oli alkuun ongelmia, mutta jos neuloo vain lähietäisyydeltä, lanka on yllättävän vahvaa. Lopussa se katkeili vain, kun oli erehtynyt istumaan sen päälle.



Vaippapöksyjä lähti muutamalle odottavalle ja synnyttäneelle serkulle ja kaverille.