torstai 31. joulukuuta 2015

Hyvää uutta vuotta! (värikylpy)

Jos minä en saanut itsetehtyjä joululahjoja aikaan, niin poika teki vauhdilla kuusi. Apuna oli täyttä mangososetta (Pirkka), johon oli sekoitettu minimaalinen hippunen lääkehiiltä (apteekki) tummemman vihreän aikaansaamiseksi, sekä karpalojauhetta.


Kartongit maalarinteipillä kiinni pöytään, taiteilijalle ruokaessu päälle ja lusikka käteen. Poika ei ilmeisestikään tykkää sotkea käsiään soseeseen (tämä on todettu syksyn aikana värikylvyissä, joissa maalattiin jaloilla liukastellen), joten kuminen pullasuti tuli tarpeeseen. Karpalojauhe oli miellyttävämpi kosketella.


Lopuksi sitten äiti siivoaa seinää ja lattiaa, irrottaa varovaisesti teippejä, kiinnittää taideteokset fiksatiivilla, hankkii passepartout't ja käärii sellofaaniin. Ihmeitä tekee muuten nuo karmit ryhdikkyydelle! Tauluksi asti en viitsinyt kehystää, kun en ole mitenkään vakuuttunut, että kaikki haluaisivat meidän lapsen "taidetta" seinälleen. Harmi, ettei kuivuneista töistä tullut otettua kuvaa. Nämä märät eivät ihan ole totuudenmukaisia.


Jos intoutuu enemmänkin maalaamaan, kannattaa koittaa pelkkää lääkehiiltä tai sahramia suurustettuna, punajuurta, mustikkaa, aroniaa, puolukkaa, mustaviinimarjaa... Tekstuuria saa karpalo-, puolukka- ja mustikkajauheesta tai korppujauhosta. Jotkin värit saattavat hajota ajan myötä. Ensimmäinen mangosose ainakin haihtui todella hailakaksi, mutta toivon, että kunnollinen määrä fiksatiivia on tämän toisen erän pelastus.

tiistai 29. joulukuuta 2015

Kypärämyssy ja tumput

Äitiyspakkauksen vaalea kypäräpipo alkaa olla hieman kulahtanut ja ulkohaalarista jäi jäljelle sen verran kangasta ja vanua, että tein uuden OB:n ohjeella (6/2015: Nro 7, Wind stripe). Hieman isolta tuo 46-kokoinen päässä näyttää, vaikka kupolin mittasinkin etukäteen. 


Tein samalla myös tumput, jotka sopii pukuun. En viitsinyt peukkua vääntää, kun ei noilla pienillä kätösillä peukuista huolimatta saisi mitään tällaisen kangaspinon läpi kiinni.  

maanantai 28. joulukuuta 2015

Dingeling (PP-sarja alkaa!)

Hankin EK:sta oikeanpuoleista tonttulakkikangasta, ennen kuin sain käsiini muovipussillisen Paapiin jämäkankaita. Onneksi olin leikannut punaisesta hieman reilun lakin, että ehkä se menee ensi vuonna. Tämä vuosi vietettiin kuitenkin Twigs päässä. Kulkusten metsästys oli oma operaationsa, koska eihän sellaisia voi kuulua ketjukangaskaupan valikoimaan. Suomalainen kirjakauppa pelasti, vaikka eivät nuo nyt mahdottoman kauniisti helkkää.


Seuraavien viikkojen operaationa olisi siis tilkut. En pyytänyt joutua tällaiseen tilanteeseen, mutta harmin väistyttyä on ollut itse asiassa aika kivaa sommitella etukäteen määritellystä määrästä kangasta jotain oikeasti käyttökelpoista. Vähän kuin tekisi palapeliä. Sanomattakin on selvää, ettei kaikki tule olemaan käyttökelpoista meille jo senkin takia, että vauvavaaleanpunainen ei ole mun sietokykyyn kuuluva väri. Ensin kuitenkin pitää ehtiä bloggaamaan vanhat valmistuneet työt alta pois.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulun köyhä saldo eli ainoa itsetekemä lahja

Kyse ei suinkaan ollut ajanpuutteesta vaan aivojen. Mä en kertakaikkiaan saanut itseäni ajattelemaan, mitä pitäisi tehdä. Tämä on yleinen ongelma tätänykyä muutenkin. Kyllä sitä mekaanisesti tekisi, mutta vähäinenkin luovuus on aika hukassa. Onneksi isäkään ei ole kovin luovaa tyyppiä, vaan jokajouluinen toive on villasukat.


Lankana on Seitsemän veljestä ja puikkoina neloset. Ensi vuonna täytyy muistaa, että teen naisten silmukoilla. En kyllä mitenkään ymmärrä, miten kenenkään miehen jalka on ympärysmitaltaan ohjeen valtava (ja mä jo siitä otin pois - varressa enemmän, mutta kyllä jalkapöydänkin kohdalla). Aikas hassun näköiset nuo sukat on, mutta kai ne jossain käytössä menee kuitenkin.

Raitasukkien ohje taitaa löytyä Jonna Hietalan kirjasta "Kerällä", mutta minä pistelin menemään mututuntumalla eli kymmenen kerroksen sarjoissa. Mun mielestä se pelittää ihan hyvin. Ympärysmitta on näissä se, joka mättää.

torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää joulua!

Hyvän joulun toivotuksina lähti tänä vuonna lähinnä lumihiutaleita. Rauhallista joulunaikaa kaikille!






torstai 10. joulukuuta 2015

Joululahjavinkki tuunaukseen pääkaupunkiseudulla

Kun joulu alkaa uhkaavasti lähestyä ja ajanpuute vaivata, mutta haluaa antaa jotain persoonallista ja jopa käsityömäistä, kannattaa suunnata kirjastoon. Eikä mihin vain kirjastoon, vaan Helsingin keskustan kymppiin. Sieltä löytyy vinyylileikkuri.


Kaupunkiverstaalla on Roland CAMM-1 Servo GX-24 -leikkuri, jolla voi tehdä siluettitarroja ja -painatuksia vaatteisiin. Materiaaleja on valmiina aikamoinen värivalikoima kirjastossa, eikä hinta päätä huimaa: euron joutuu kymmeneltä sentiltä pulittamaan (tarran leveys on 58 ja vinyylin 45). Kerralla voi käyttää maksimissaan 5 metriä. Jos tuo omat, koneeseen sopivat materiaalinsa, laitteen käyttö on maksutonta.

Kuvat kannattaa valita jo kotona, niin kirjastossa ei mene turhaan aikaa. Halutut kuvat tallennetaan JPG-muotoon suhteellisen hyvällä resoluutiolla (riippuu tietenkin myös siitä, kuinka ison kuvan tahtoo leikata). Kone pystyy pieneenkin tarkkuuteen, mutta silloin kuvan siirtämisessä vaaditaan näppäryyttä ja hermoja. Lopuksi kuva kannattaa kääntää peilikuvakseen. Kirjaston tyypit kyllä ohjaavat tähänkin leikkurilla.

Kuvat voi silittää kotona leivinpaperin läpi 160 asteen kuumuudella. Se pinta, josta ylimääräinen materiaali kuoritaan pois, tulee kangasta vasten. Kangasvalinnan pitää siis kestää tämä lämpötila. Itse olen käyttänyt puuvillaan. Kirjastossa on myös tasoprässi, jos tietää jo valmiiksi, mihin vinyylileikkeensä laittaa.

EDIT Jos useampia kuvia yhdistelee, aiemmin silitetyt kannattaa suojata kunnolla, jotteivät pala. 

Leikkureita on vain yksi, ja sille pitää varata aika osoitteessa https://varaus.lib.hel.fi (työtila #12). Koneen ja leikkurin voi varata kahdeksi tunniksi kerrallaan. Itse varasin yhden tunnin, ja siinä ajassa ehti juuri ja juuri tehdä kuvat hieman yli metrin matkalta vaihtaen välillä kerran väriä. Näin siis oletuksena, että kuvat ovat valmiina tikulla ja tulostajalla on hienoinen haju, mitä pitää tehdä (olin nähnyt aiemmin käytettävän). Varsinkin yksityiskohtaisten kuvioiden piirtämisessä koneella meni kauan.  
Ja sitten vaikka sellaisenaan lahjapakettiin!


perjantai 4. joulukuuta 2015

Joululahjapaketti

Mietin kyllä, että kannattaako sitä vuoden pimeimpään aikaan edes yrittää blogata, kun kuvat on ihan rähmäisiä. Vaikka mun silmään tuosta pinkki-lilayhdistelmästä ei kyllä millään valolla saa kaunista. Nämä värit olivat kuitenkin toiveena erään perheen tyttöjen vaatteiksi. Tasapainottamaan tein tummanpuhuvat leggarit. Perheen isä sai ihan perusvillasukat, mutta näistä kuvista innostuneena en viitsinyt niitä edes kuvata. 


Tunikat jätin tahallaan yksinkertaisiksi, jotta askartelua harrastavat lapset saisivat itse tuunata pukimensa. Laitoin pakettiin nimittäin mukaan Pébéon kohokangasvärejä (Temperasta) sekä vinyylikuvoita poneista ja barbeista kiinnitettäväksi silittämällä (ks. seuraava postaus).


Kankaat on kaikki EK:n palalaarista ja kaavat OB:stä (tunika uusimmasta 6/2015: Fox Forest tai jotain ja leggarit jostain aiemmasta).