perjantai 20. heinäkuuta 2012

Kesäpaita

Olin kaupassa hamstraamassa lankoja ja siellä oli ihana ruosteenpunainen virkkauslanka. Keriä ei ollut kuin yksi (200 g), mutta se riitti tähän toppiin oikein loistavasti. Varmistin riittävyyden sillä, että toisina puikkoina käytin seiskan pyöröpuikkoja.


Ideana on siis oikeiden ja nurjien sekä pienempien ja isompien puikkojen vuorottelu. Näin toppiin sai selkeän raitakuvion. Silmukoita on lisätty ylöspäin  mentäessä, mutta muuten malli on yksinkertainen eli yläreuna on suora.


 Kuvissa näkyy nyt myös se toinen farkkumekko, josta tein vähän lyhyemmän kuin edellisestä.


Ohje: oma (ks. alla kuva)
Puikot: 3 & 7 pyöröt (+ apupyöröpuikko)
Lanka: Esito virkkuulanka tex 74 X 4, väri 9025, 200 g = 650 m
Menekki: alle 200 g


Ohjetta, kuten viime aikoina muitakaan postattuja ohjeita, ei ole testattu. Huomiot otetaan vastaan kiittäen!

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kamerapussi

Ostin itselleni pokkarin, kun en jaksanut matkalle raahata järkkäriä enää. Kuvien laatua en ole vielä päässyt kunnolla tarkastelemaan, mutta ainakin kätevä tämä uusi oli. Älyvempaimia on lähipiirissä kiitelty niin vuolaasti, että älymuotokuva-toiminto sai nauramaan. Äly tarkoittaa, että kamera havaitsee kuvattavan kohteen hymyn ja nappaa kuvan.


Kameralle piti tietenkin viimeisenä iltana alkaa kyhätä kameralaukkua. Pengoin laatikoista vahvaa kangasta, ja pehmikkeenä taitaa olla jotain patalappuihin tarkoitettua huopaa. Aika paljon joutui käsin pistelemään, kun tuo niin pieni kuitenkin on. Kiinnitys on yksinkertaisesti tarranauhalla. Muistikortille paikan olisin halunnut myös, mutta siihen ei ollut aikaa.


sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Perusvillapaita

Edellisessä postauksessa vilahti jo farkkumekko, jonka kyhäsin vanhoista housuista. Tässä se on taas uudelleen. Valmiina on myös toinen farkkumekko. Se varmaan esiintyy seuraavassa postauksessa yhdessä neulotun topin kanssa, joka sekin on jo valmiina.


Kuvassa on myös villapaita, joka valmistui jo hetki sitten, mutta johon en ole ohjetta ehtinyt kirjoittaa kuin vasta nyt. Kaupassa ihastelin näitä värejä, mutta kerällä näyttivät paljon paremmilta kuin neulottuna. Paitana värit ovat mulle liian hailakoita, mutta Toinen sanoi pitävänsä kovin. Musta tää näyttää jo valmiiksi mökkivillapaidalta, kun alpakkakin on muutaman käyttökerran jälkeen venynyt.



Halusin löysän ja laskeutuvan mallin. Tulos oli hieman erilainen kuin kuvittelin, mutta omanlaisenaan ihan kiva. Tykkään siitä, että neule on kevyt, koska lanka on niin ohutta.


Malli: oma (ks. alla kuva)
Puikot: 3
Langat: Drops Baby Alpaca Silk, 50 g = 167 m
Menekki: 400 g eli kaksi kerää joka väriä (350 g riittää, jos tekee yksivärisen)
Koko: S/M