sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kierrätystä

Tämä nyt ei varsinaisesti ole mitään valmistunutta, mutta olin niin iloinen lopputuloksesta, että laitan siksi tänne. Hain kierrätysryhmästä pois muutamalla eurolla vanhan, kauhtuneen kantorepun. Pistin koneeseen värin kanssa ja tuloksena on siisti kuljetin.



Olen oikein tyytyväinen, että kympin pintaan sain tämän välineen, kun ei näistä voi tietää, tulevatko käyttöön vai eivät, mutta toisaalta ei halua jättää hankintaa siihen, kun sitä oikeasti tarvitsee. 

Pesukoneen jäljiltä reppu on nyt kokonaan musta lukuun ottamatta etutaskun koristenauhaa ja niskatuen toisella puolella olevaa tuotemerkkiä sekä polyesterilankoja sisäpuolella. Langat ovat kuitenkin oikein hyvä merkki pukea reppu kiireessäkin oikein päin. Ajattelin ensin vaihtavani tuon nauhan, mutta se näyttää tosi paljon paremmalta kunnon mustaa vasten, joten en taida viittiä. Jonkinlainen kumpparisysteemi varmaan pitää tuolle niskatuelle keksiä, ettei sitä tarvitse tunkea tuohon taskuun tai noilla tarranauhoilla köyttää kiinni.

Väri oli jotenkin tujumpaa pesukoneelle kuin ennen. Kaikkia muoviosia peittää nyt pintakerros mustaa. Ehkä raapiutuvat pois myöhemmissä pesuissa. Kunhan eivät vain tartu vaaleisiin vaatteisiin. Värjäys vaati neljä pesua: ensin repusta tahrat ja koirankarvat pois, värjäyspesu, repun pesu pesuaineella ja pesukoneen tyhjäpesu. En saanut kaikkia mahtumaan samaan päivään, mistä voi johtua tuo pesukoneen värjäytyminenkin. Aikaisemmin olen myös Marimekon laukun värjännyt sen haalistuttua ja siitäkin tuli kuin uusi!

lauantai 27. syyskuuta 2014

Saman tien toinen

Yhdelle kaverille tein saman tien toisinnon kapalosta.


Voi, kun aina olisi näin helppoa ja nopeaa!

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kapalo

Tähän työhön tiirasin apua kaupan hyllyltä - tai siis koko idean. En ollut tällaisista edes kuullut: kapalopussi. Jätin pussin jalkopään paljon leveämmäksi kuin kaupassa oli, sillä satuin juuri lukemaan siitä, ettei lapsen lonkkaniveltä saisi pakottaa pienenä suoraksi. Tässä nyt on varmuuden vuoksi tilaa jalkojen olla koukussa, mutta ylävartalon kapaloiminen kait tuo vauvalle kuitenkin turvaa.


Ajattelin aluksi, että tämä olisi kovin monimutkaista, mutta helpostihan se tuli. Kaavat jouduin pariin otteeseen piirtämään, kun ne eivät tuntuneet taiteltuina sopivilta, mutta ompelu olikin sitten tosi yksinkertaista.

Kaavat ja tarvikkeet
Tarvikkeina on kahta puuvillakangasta (ulko- ja sisäpuoli) sekä vanulevyä. Kutakin 65 x 115 cm. Lisäksi tarranauhaa 5 x 9 c, eli 45 cm. Mun kangas on siskon löytö kirpparilta.


Kankaista ja vanusta leikataan jokaisesta kaksi kappaletta. Ylempi on etuosa, alempi takaosa ja siivekkeet.


Kuvassa on mitat, joiden mukaan omat kaavat voi piirtää. Mustat mitat kertovat vaakasuoria senttimetrejä, punaiset pystysuoria. Kappale on leveimmillään 78 cm ja pisimmillään 12 + 14 + 31 = 57 cm, jos siivekkeitä ei lasketa. Siivekkeiden piirtämisessä voi käyttää omaa luovuutta, mutta  hieman ylöspäin osoittavat kaartuvat kauneimmin pussin päälle. 

Kuvassa vasemmalla olkapäällä 5 cm ja 4 cm kertovat kateettien pituuden. Hypotenuusa on varsinainen kaavan reuna. Siivekkeen alun pitäisi nousta melkein suorassa kulmassa hypotenuusan verran, jotta olkasauma onnistuu. Toinen huomionarvoinen seikka on se, että kuvassa on itse asiassa kaksi kaavaa: etuosan ja takaosan. Ne ovat osittain samanlaiset, mutta pienempi eli etuosa näkyy himmeänä keltaisena katkoviivana. Jälleen omaa muotoilua saa käyttää. 

Ohjeet
1. Leikkaa sekä kankaista että vanusta etu- ja takakappaleet (3 etukappaletta, kolme takakappaletta).
2. Kiinnitä päällimmäiseksi tulevaan siivekkeeseen tarrat, jos et halua ompelujäljen näkyvän ulospäin; lisää sisäkankaan nurjalle puolelle jostain sisäkankaan riekaleesta toinen kerros ja ompele kolme pätkää pehmeää puolta tarranauhasta kiinni. Jos et välitä ompelujäljen näkymisestä päällimmäisessä siivekkeessä, unohda vaihe 2.


3. Siksakkaa ulkokangas kiinni vanuihin sekä etu- että takakappaleessa.
4. Tee muotolaskokset ulkokankaan takakappaleen alareunassa ja olkapäillä (neljä saumaa) ja etukappaleen alareunassa (kaksi saumaa). Tee samat muotolaskokset sisäkappaleissa niin, että saumat jäävät lopullisessa pussissa piiloon.
5. Siksakkaa sisäkankaat ympäriinsä.
6. Kiinnitä etuosan ulkokangas/vanu sisäkankaaseen läpän pituudelta: Laita oikeat puolet vastakkain, mittaa läppä (14 cm) ja ompele reunat läpän korkeudelta. Käännä työ.
7. Kiinnitä kaikki osat toisiinsa seuraavan kuvasarjan mukaisesti:
a) Laita ulkokangas/vanu-takaosa lattialle oikea puoli ylöspäin.

 b) Laita sisäkankaan takaosa päälle niin, että oikeat puolet tulevat vastakkain. Kaikki takaosat ovat nyt kohdikkain. Nosta sisäkankaan alaosa siivekkeiden juuresta ylös.


c) Laita ulkokangas/vanu-etuosa (jossa myös sisäkangas on läpän pituudelta kiinni) takaosan alaosaan oikeat puolet vastakkain.


d) Kiinnitä kolmiapila (siiveke, siiveke, pussin alaosa) nuppineuloin. Itse kiinnitin ensimmäisenä läpän kekselle nuppineulalla, jotta se ei jää ommeltaessa väliin. Keskelle jää pystyyn myös kaksi sisäkankaan palaa. Ompele ympäriinsä.


e) Kiinnitä pystyssä olevat sisäkankaan palat, eli sisäpussin alaosan reunat, reunoistaan (punaiset viivat kuvassa) kiinni ja ompele.  Pohjaa ei vielä ommella kiinni, vaan sen kautta käännetään koko työ ympäri.


8. Ompele pussin pohjan sauma kiinni päältä.
    Jos haluat, tikkaa läppä, siivekkeet ja kapalon yläreuna. Itse en tätä tehnyt.
9. Kiinnitä tarrat kuvan mukaisesti. Oikeanpuoleisen siivekkeen tarrat ovat jo valmiina, jos teit kohdan kaksi. Vasemmanpuoleisessa siivekkeessä on kuvassa näkyvällä puolella kaksi pehmeää tarraa ja läpän toisella puolella kolme karkeaa pintaa. Läpässä on siten kaksi karkeaa ulkokankaan puolella. Testaa tarrojen kohdistus nuppineulojen avulla ennen ompelemista.


Näin siis ensin nostetaan läppä ylös, siihen kiinnitetään vasen siiveke ja vasempaan siivekkeeseen oikea siiveke.

10. Valmis!


Tämä ohje ei ole kaupalliseen käyttöön tarkoitettu! Yksityis- ja opetuskäyttöön tekstiä ja kuvia saa vapaasti käyttää.

perjantai 19. syyskuuta 2014

Aikuisen värityskirja

Mikähän siinäkin on, että edelleenkin sitä tykkää täyttää pintoja värillä? Värityskirjoissa on vain tuhottoman tylsiä kuvia, mutta onneksi aikuisille on esimerkiksi leimoja, joiden avulla väritys onnistuu ja kuvat tulevat johonkin järkevään käyttöön, vaikka korteiksi.


Nyt kuitenkin värittelin kangasta. Sain käsiini ihan kivan, mutta hieman tasaisesti kellahtaneen yöpuvun. Ajattelin sen värjätä, mutta siinä oli riskinä kuvion katoaminen. Ostin siis kangastusseja ja värittelin kuviota sieltä täältä. 


Ruskea printti muuttui kontrastin avulla melkein mustaksi ja keltaisuuskin katosi. Vielä en ole koneessa tätä pessyt, joten en tiedä, miten tussivärit pysyvät. Harvan luvattiin ylipäätään kestävän 60 C. Tussipään valinnassakin kannattaa ottaa huomioon se, millaiselle kankaalle aikoo piirtää; joustava sivellinmäinen pää tuppaa karkaamaan reunojen ulkopuolelle, kun puuvilla imee vähän värin. Jämäkällä päällä olisi saanut värin pysymään reunojen sisäpuolella paremmin.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Lisää harsoja

Taas ovat inspiraationa olleet ystävän ja hänen miehensä harrastukset. Apua kuviin on googlattu verkosta, ja värjäyksestä lisää täällä. Eipä muuta.


torstai 4. syyskuuta 2014

Köllöttelymatto

Tikkaamisen luulisi olevan helppoa, mutta aika paljon saa vääntää, jotta jonkinnäköistä jälkeä tulee. Seuraavalla kerralla leikkaan vähempiarvoista kangasta reilusti isompaan mittaan kuin mitä on tarkoitus tehdä. Nyt jostain syystä lakanakangas alapuolella veti, ja jouduin päälikankaasta leikkaamaan osan pois. Lisäksi leikkaan vanua surutta pienemmäksi kuin itse peittoa, jotta kanttinauhan kiinnittäminen onnistuu paremmin. Ja ehkä jaksan mitata ja merkitä suorille tikeille ruodut, enkä vain silmämääräisesti arvioi pöllöstä toiseen.


Kaikista näistä huolimatta peitosta tuli hyvinkin katseenkestävä, vaikka kuva vääristääkin reunat epätasaiseksi ja epäsuorakulmioksi. Asssistentti on 55 cm pitkä. Köllöttelijä on vihtiläisen Anneli Partisen tekemä.

Tarvikkeet:
  •  päällikangasta 100 cm x 100 cm (Cosmo textile Co: Owl); ostettu täältä heinäkuussanimellä Inspire 407
  • lakanakangasta 110 cm x 110 cm 
  • vanua (160 g) 98 cm X 98 cm
  • vanua (60 g?) 98 cm x 98 cm
  • kanttinauhaa 4,2 m 
Sitten pitäisi vielä askarrella puuhakaaret...