sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Hellehousuja (jämähaaste2017, kesäkuu)

Pilkoin kesän alussa kankaita pitkiksi kevyiksi hellehousuiksi esimerkiksi hiekkalaatikolle. Ei yhtään inspanneet nämä kankaat, kun en viitsinyt kulutuskäyttöön (ensimmäisestä kaatumisesta tullee reikä polveen) ihanimpia laatikosta löytyviä käyttää, vaan pyrin vain pääsemään eroon vanhimmista.


Nuo mitäänsanomattoman harmaat ovat aivan mahdottomat vielä rypistymään; tasokuvaan olen ne silittänyt, vaikka ei uskoisi. Siniset taas muistuttavat jotakin sirkuksesta karannutta. Harmaa kangas on EK:sta ja sinisen ostin aikoja sitten kirpparilta.


Mallina on OB:n Arrow (1/2016), joka vastaa mielestäni kokoaan. En muista, teinkö jotain vastoin ohjetta, mutta mahdollisimman yksinkertaiset pöksyt olivat tavoitteena. Ei näihin monta tuntia halunnut käyttää. 


Huppari on esitelty täällä

torstai 20. heinäkuuta 2017

Perinteiset vauvatuliaiset

Iloiset uutiset tavoittivat meidät mökiltä, joten aikaa sairaalaan vietävään vauvalahjaan oli muutama tunti. En siis edes tavoitellut mitään kummoista näissä, kun kyllähän mä tätä uutta ihmistainta tulen muistamaan useamminkin. 





Pienimmät ovat kokoa 50-56 cm. Kankaina on NOSHia. Keskimmäisten tiedot löytyvät täältä. Suurimmat ovat leveät 62:t, joissa on Metsän sirkusta kankaana. Reunimmaisten kaava on OB:n Diagonal (1/2016). Huiman leveältä se näyttää tuohon mun omaan kaavaan verrattuna.


maanantai 17. heinäkuuta 2017

Rentoja kerhohousuja x 4

Syksyllä jatkuvaan kerhoon tein neljät kappaleet kollarihousuja. Puolet piti tulla jo ongintaan, mutta aika alkoi loppua kesken ja päätin myös pitää linjan yläosissa. Ihan kiva, että jäivät meille, niin ei tarvitse kitsastella käytön kanssa. Kuvan hupparista on täällä.


Kankaat ovat NOSHin collegea. Tykkään molemmista väreistä valtavasti, mutta varsinkin tuo vihreä näyttää housuissa erityisen siistiltä. Voisin kuvitella valitsevani nämä kaupungillekin päälle. 


Kaavana on Super Basic OB:n numerosta 1/2016, mutta vieläkin pertsamman tein jättämällä nauhakujat pois. Meillä niille ei ole mitään tarvetta, vaan tuntuvat enemmänkin olevan tiellä. Kooksi valitsin 104-senttisen, vaikka vielä ollaan 98:issa. Eipä tullut liian pitkät resorien kerätessä lahkeet nilkkoihin.


Näillä vedeltiin heinätalkoot kunnialla kasaan.


Viimeisissä sain taskutkin onnistumaan mitenkuten. Oivalsin, miten ne pitää tehdä, mutta nyt sitten en enää muistakaan. Ainakin ompeleminen taskunsuupalan puolelta toisella kertaa oli olennaista. Sivusaumojen päällitikkaukset kyllä jäi aaltoilemaan, vaikka kuinka koneen säätöjä yritin vaihdella.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Jämähaaste2017, heinäkuu: jotain lemmikille

Nyt oon kyllä haastanut itseni. Mulla ei ole eikä koskaan ole ollut lemmikkiä, joten mulla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä voisin tässä kuussa askarrella ja kenelle. Intokaan ei ole kovin korkealla, koska en aiheesta mitään ymmärrä, ja muitakin töitä on kertynyt. Loma on vienyt kaiken energian. Mutta silti oli hauska tutkailla verkon antia erilaisten kangassuikaleiden käytöstä karvaturreille (ja karvattomillekin).





Mieleen tulivat ensimmäiseksi koirien takit (?) ja koirien ja kissojen erilaiset lelut, joista osa kävisi myös pienelle vauvalle. Leluissa oleellisinta on varmaankin kestävyys: kangas tai saumat eivät saa hajota pienestä retuuttamisesta. Mitäköhän muuta pitäisi ottaa huomioon? Kai kissoilla ja koirilla on tukehtumisvaara kokoon nähden liian pienistä leluista niin kuin vauvoilla? Tarvikkeista tuli mieleen pienet pussit, joissa voi säilyttää vaikka koirankakkapusseja. Hirveästi suomenkieliset sivustot tarjosivat myös pehmoelänten teko-ohjeita.

Ossin ompelukirjassa ja Ompele koiralle -kirjasta voi löytyä myös apua.

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Kerho kasvaa taas yhdellä jäsenellä

Tässä vielä kerran onnentoivotukset juhlitulle äidille ensimmäisten äitienpäiväkukkasten kera!


Me tietenkin taas virkattiin kerhon tulevalle jäsenelle yhteistuumin peitto, niin kuin niin monta kertaa aikaisemminkin: ainakin täällä ja täällä. Lankanakin oli perinteisesti seiskaveikkaa, väreinä tällä kertaa luonnonvalkoinen, vaaleanharmaa ja vadelma (numerot 010, 043, 530). Kuvat sain napattua jo valkovuokkojen aikaan.


Tein vielä henkilökohtaisesti lahjaksi unipesän, josta toivottavasti saan tutoriaalin ja kaavat aikaan nopeasti.