lauantai 9. kesäkuuta 2012

Paidasta huopapipo

Tästä lähdettiin:



Ja tähän tultiin:



Ohje:
Paita on ohutta, huopunutta neulosta. Pipon tein nurjasta puolesta, koska paidan oikea puoli oli hiukan nyppyinen, enkä jaksanut lähteä ostamaan uutta nypynpoistajaa.

Saksin kaksi suorakulmiota alalaidasta niin, että resori jäi molemmissa yhdeksi reunaksi (pipon alareunaksi). Alareunaa oli suunnilleen 18 cm ja toinen sivu oli noin 27 cm. Pyöristin yläkulmat. Ompelin palat yhteen. Luonnollisesti resorireuna jäi auki. 

Vedin pipon päähän, ja peilien avulla laskostin kangasta niin, että piposta muotoutui juuri omaan päähän sopiva. Laskostin kangasta niin, että alareuna jäi vinoksi ja laskokset ovat myös vinoja. Kiinnitin nuppineuloilla ja ompelin päältä. Aivan reunasta ei kannata ommella, koska muuten laskoksen idea vesittyy.

Kukka:

Leikkasin jäljelle jääneistä riekaleista ympyrän ja parin sentin soiroja. Soirot rypytin suoraan paininjalan alla:



Kiinnitin rypytetyt soirot ympyräpohjaan. Ja sitten vain kerroksia päällekkäin. Alin soiro saa olla leveämpi, ylemmät kerrokset taipuvat mukavammin, jos eivät ole kovin isoja.



Kukkaan keskelle nappi ja käsin kiinni hattuun etuoikealle, piilottamaan sivusaumaa. Ensimmäisessä alla olevassa kuvassa pipo on siis lähes edestä ja toisessa vasemmalta. Postauksen toisessa kuvassa pipo on kuvattu oikealta.

Ei kommentteja: