maanantai 12. marraskuuta 2012

Ruusuke

Tarvitsin uuteen villakangasmekkoon ja toisaalta myös valmistujaismekkoon ruusukkeen. Yritän noista kahdesta mekosta saada kuvia pikimmiten, mutta nyt ainakin tuo ruusuke.


Kankaat on omista kätköistä. Mukana on kahta verhokangasta ja yksi taitaa olla vuorikangasta. Kolme nappiakin tarvittiin keskelle. 


Kalloihin tarvittiin hieman ompelua. Muoto muistutti lähinnä levinnyttä palloa, jonka yläpäässä oli kärki ja alapuolella varsi. Keskellä on suorakaiteesta taiteltu ja putkiloksi kursittu valkoinen kangas. Kiinnityksen asettelussa oli hieman tekemistä.


Lilat osat on kieputeltu kahtiataitetusta kaitaleesta keskuksena ympärille ja valkoinen kukka on koottu pienenevistä ympyröistä, joihin kuhunkin on taiteltu yksi vekki. Muutamat lehtiset on myös vekeillä saatu muotoon. Lopuksi kukat on koottu asetelmaksi suorakaiteen muotoiselle pohjalle. Ihan hakaneulakiinnitystä ajattelin käyttää, jotta saa eri mekkoihin, ja mekkoja saa käytettyä myös ilman. Käsin tätä sai pitkälti puuhata.

2 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Moi! Unohdan aina käydä kurkkaamassa. Täällähän on taas vaikka mitä. Ihana ruusuke!

Kotikutoista kirjoitti...

Kiitos, Minna!