perjantai 19. syyskuuta 2014

Aikuisen värityskirja

Mikähän siinäkin on, että edelleenkin sitä tykkää täyttää pintoja värillä? Värityskirjoissa on vain tuhottoman tylsiä kuvia, mutta onneksi aikuisille on esimerkiksi leimoja, joiden avulla väritys onnistuu ja kuvat tulevat johonkin järkevään käyttöön, vaikka korteiksi.


Nyt kuitenkin värittelin kangasta. Sain käsiini ihan kivan, mutta hieman tasaisesti kellahtaneen yöpuvun. Ajattelin sen värjätä, mutta siinä oli riskinä kuvion katoaminen. Ostin siis kangastusseja ja värittelin kuviota sieltä täältä. 


Ruskea printti muuttui kontrastin avulla melkein mustaksi ja keltaisuuskin katosi. Vielä en ole koneessa tätä pessyt, joten en tiedä, miten tussivärit pysyvät. Harvan luvattiin ylipäätään kestävän 60 C. Tussipään valinnassakin kannattaa ottaa huomioon se, millaiselle kankaalle aikoo piirtää; joustava sivellinmäinen pää tuppaa karkaamaan reunojen ulkopuolelle, kun puuvilla imee vähän värin. Jämäkällä päällä olisi saanut värin pysymään reunojen sisäpuolella paremmin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kivaa, kun olet laittanut blogini lastenvaateblogeja-listaasi! Sitä kautta löysin tänne katsomaan sinun töitäsi :) Kestävää - pestävää muutti nimensä ja on nyt Salvia. Tervetuloa!

Kotikutoista kirjoitti...

Mitenkähän tämäkin kommentti on jäänyt multa huomaamatta, vaikka kaikki kommentit tuolloin tarkistin ennen julkaisemista. Kiva, että kävit piipahtamassa!