perjantai 27. helmikuuta 2015

Vaunuverho

Uusien vaunujen kanssa ei voinut mitenkään käyttää harsoa, joten tein ensimmäisen vaunuverhon. Ensimmäisen siksi, että kyllä tämä vähän tuotekehittelyä kaipaa. Ohut puuvilla pohjana päästää kyllä kivasti ilman vaihtumaan, mutta näkyy läpi applikoidessa. Tämän mä sentään osasin ennustaa, mutta mitenkään en muistanut, että mun silitystaidoilla ei kyllä saada ikinä tuollaisesta kankaasta rypytöntä.

(kuva jostain syystä näyttää aivan eriväriseltä kuin koneella)

Lisäksi verho on hieman liian  iso tuohon kuomuun. Haluaisin, että kuomun ja verhon väliin jää vähän ilmarakoa, niin ei tarvitsisi säätää noilla monitoimirenkailla sellaisia. Ja verhon ei tarvitsisi olla talvella näin pitkä. Kesäverho voisi sitten olla pitkä ja siinä voisi olla nauhat, jolla sen saa kiinni työntöaisaan markiisiksi.


Verhossa on kaksi eri applikointia. Lintukangas (Evalotta) on jämää sohvanverhoilusta siskolle ja lehdet imetyspaidasta (Leaves). Kankaat ovat täältä ja täältä. Lisäksi on viisi monitoimirengasta muistaakseni täältä ja 11-millisiä Prym-sirkkoja täältä. Applikointiin käytin kaksipuoleista liimaharsoa täältä.

EDIT 16.11.2017: kaava löytyy tämän postauksen kautta.

Ei kommentteja: