sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Mustavalkoista

Mä vierastan hieman näin graafista kangasta, mutta jostain syystä olin sitä puolentoista metrin palan hankkinut. Aikaisemmin tein tästä pikkuiset housut. Arvasin jos silloin, että olisi kannattanut ensin tehdä se isompi ja sitten pienempi, mutta tahdoin vain nopeasti käyttöön housut. Tässä oli hieman vaikea kohdistaa paloihin kivat kuviot. Esimerkiksi olisin halunnut tuohon etupuolen alimpaan osaan vain mustaa, jotta etumus olisi ollut vähän rauhallisemman näköinen. Pienestä oli kiinni.


Ideana siis edessä alimmassa kankaassa kaksi pystysuunnassa pitkää reikää tarkoin valituissa kohdissa sekä liehukkeet molemmin puolin päällä. Päällimmäinen liehuke on laskostettu eteen. Yläosassa on siis kaksinkertainen kangas edessä, mutta myös takana. Hihat on normaalit 3/4-osaiset ja takakappale tyynempin eli raitoja ja mustaa.


No, tämä oli muutenkin kokeiluversio kaavoista, jotka piirsin ruotsalaisen vaateketjun paidasta. Hyvin toimii, kunhan muistaa ostaa mahdollisimman rauhallisen ja hyvin laskeutuvan kankaan. Plussaa on myös se, että kangas kestäisi konepesun eikä ekalla kerralla näyttäisi vuosia käytetyltä. Että enköhän mä sen kerran viitsi tätä käyttää, kun näyttää vielä käyttökuntoiselta.

Ei kommentteja: