sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Salmiakkia peilinä

Näistä piti tulla siskolle sukat, mutta en osannut ottaa huomioon, että kirjoneule pienentää kokoa, kun menin alkuperäistä inspiraatiota muuttelemaan. Samalla sain muutella sitten vähän kuviotakin. En jaksanut laittaa ylös silmukkamääriä, joten näistä taisi tulla erikokoisetkin, varsinkin kärjistä, mutta kun olivat valmistumassa, kiinnostus oli aika lailla nolla. Eivät nämä mahdu siskolle, eivät mulle, eivätkä edes kummitytölle. Puristavat 36:n monoa, vaikka ne juuri saakin jalkaan kiskottua.





Idea on edelleen kiva ja aion nämä oikein toteuttaa vielä, mutta näissä on liian monta virhettä mun silmään. Nyt pitäis vaan keksiä joku, joka ei niitä virheitä nää, ja jolla on sopivankokoinen jalka.

Lankana oli Vilma (100 g = 260 m; 30-32 krs, 26 s / 10 cm) ja puikot kolmosen. Tykästyin kyllä lankaan kovasti, koska se on konepestävää ja pehmoista sekoitetta. Villaa on 75 %. Mä toivon, että tämä on myös kestävää, sillä tunnultaan oli paljon kivempi neuloa tällaista hellivää, kun karheaa nallea.


  
Näiden myötä ymmärsin myös lankadominanssin merkityksen. 

Ei kommentteja: