sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

DIY: huppupyyhe vauvalle ja muita varusteluja

Mielessä on pyörinyt kaikenlaisten pienten asioiden muistaminen tulevaa vauvaa varten. Vaatteita joo, mutta enemmän olen yrittänyt muistaa, että harsoja, peppupyyhkeitä tai kylpypyyhettäkin pitäisi varata. Niin, ja liivinsuojia lisää. 

Huppukylpypyyhe syntyi froteesta hyvin yksinkertaisesti: neliön (70 * 70 cm) nurkkaan saumuroin tasakylkisen kolmion (sivujen pituus 30 cm) kiinni hupuksi ja kanttasin ympäriinsä valmiilla vinonauhalla, jolla tein myös ripustuslenkin. Jos vinonauhaa on enemmän kuin kolme metriä, voi kantata myös hupun alareunan, mutta mä käytin hyväksi kankaan valmista, kantattua reunaa. Kangas on EK:n Seccoa, vinonauha kirpparilta.


Alun perin mulla oli tarkoitus tehdä 70 * 125 cm suorakaide, jonka pitkän sivun keskelle olisin kiinnittänyt 20 * 30 cm suorakaiteen päälle siksakilla (Seccon kantatut reunat lomittain) ja ommellut pienemmän suorakaiteen yläreunan hupuksi, mutta kotona muistin, että meillähän on tuollainen isompi jo. Tuollaisen pyyhkeen ympärikanttaukseen ja hupun kärkeen sijoitettavaan lenkkiin olisi tarvinnut  vinonauhaa 430 cm, ja Secco-kangasta 145 cm.

Peppupyyhkeitä mietin jo ostavani valmiina tai valmistavani kylpypyyhekankaan jämistä, kun sisko toi mukanaan vanhan pussilakanasetin, jonka hyötykäytöstä oltiin puhuttu. Muistijälki tästä keskustelusta oli hatara, vaikka tiesin sen käyneeni. Siitä sitten revin n. 25 * 25 cm -palasia, saumuroin kiinni, silitin, liitin kanttinauhaa ja tikkasin päältä. Yhdestä yhden hengen setistä tuli noin 40 rättiä, että eiköhän niillä pärjätä, vaikka muutama johonkin hukkuisikin! Näiden pitäisi kuivua pesun jälkeen nopeasti ja kestävät eittämättä pehmeämpänä kuin frotee. Pussilakana oli vuosia vanha Finlayson.


Liivinsuojat ratkaisi ystävä M, joka kerran tuikkasi mukaani kestovaippojen ylijäämistä kankaat. Niistä sitten ompelin sen verran pyörylöitä, kun hyvällä lähti jo valmiina odottavien lisäksi. En edes tiedä, mitä laitoin imuksi, mutta toivotaan, että toimii. Loput kankaat kierrätin edelleen päiväkotiaskarteluihin.


Sain tehtyä myös vaihtopäällisen imetystyynyyn. Rasti oli suhteellisen helppo, kun kaksi kidneypapua kiinnitti ensin vetoketjulla toisiinsa ja sitten surautti saumurilla ympäri. Kangas oli EK:n mallia mahdollisimman halpa eli Julia interlock. Sitä sai menemään 1,25 metriä. Olin katsovinani, että sisältäisi elastaania, mutta kai sitä voi olla ihan tyytyväinen viimeaikaisten keskustelujen perusteella, että tällä kertaa tulikin ostettua täyttä puuvillaa. En nyt jaksanut tästä edes kuvaa napata.

Ei kommentteja: