maanantai 2. huhtikuuta 2018

Inventaariota

Paniikki alkoi iskeä, kun tajusin, että esikoisen vauvatavaroista osa on hävinnyt tai ei aja enää asiaansa: Mitä sillä oli päässä, kun me tuotiin se laitokselta kotiin? Ei tälle voi laittaa samoja vaatteitakaan, jos niitä joskus muistoina jakaa eteenpäin. Uuden turvakaukalon osto tarkoitti, että mun tuunaama kaukalopussi ei toimitakaan virkaansa, kun viisipistevaljaita ei saa irti viiteen (vaan kolmeen) koloon. Saksin auki ja ompelin tarranauhaa.

Pitääkö vielä tehdä haalarikin keväälle? Ainakin esikoiselle, joo. Mitkä vaatteet me laitetaan perhekuvaukseen? Ja hyvä idea pitsimekon käyttämisestä ristiäisissä saattaa ihan ministi vaikeutua, jos meinaa ruokkia lapsensa helposti... Kangaskapinan kaavaa vaan pitäisi testata eka ehkä jossain toisessa kankaassa.


Aloitin kiireellisimmistä eli huitaisin jo viikkoja sitten illassa kasaan Novitan ohjeella kypärämyssyn. Lankana on Dropsin Karismaa värissä 70. Tein kolmosen puikoilla ja 23:lla silmukalla 10 + 10 + 6 + 6 + 10 + 10 tuplakerrosta. Lopputulos näytti hyvältä, mutta epäilin, että muistin vastasyntyneet isommiksi kuin ovatkaan. Vaan ihan passeli tuli!


Mitähän kaikkea muuta tarpeellista ja tarpeetonta sitä puuttuu? Kevätkaukalopussi?

Ei kommentteja: