torstai 31. lokakuuta 2019

Kunnioitettavat 100

Toisen mummoista ensimmäinen täytti 100 vuotta keväällä! Kävimme silloin juhlimassa ihanaa isomummia pandapaidoissa. Aivan älyttömän juhlavat nämä paidat eivät ole, mutta kangaskaapin antimista sopivimmat.

Pienemmän kaavana on OB:n Frog Eggs (3/2015) koossa 80. Etuosan kokosin kahdesta eri kankaasta, kun ei muuten olisi riittänyt. Harmaalle puolelle applikoin Pandan taskuksi. Ensin ompelin saumurilla suorakaiteen nurjat puolet vastakkain pitkältä reunalta kiinni ja harsin suorakaiteen pandan vasemman reunan alle. Oletettavasti olin silittänyt tukikankaan sekä suorakaiteeseen että pandaan. Lisäsin nurjalle kankaanpalan ikään kuin taskun ulommaksi sisäpussiksi ja siksakkasin tiheällä tuon vasemman laidan korvasta polveen.



 Trimmasin kaiken ylimääräisen pois.


Lopuksi applikoin kaikkialta muualta kuin vasemmasta jo siksakatusta osiosta kiinni itse paitaan. Nurjalla puolella käytin irtirevittävää tukikangasta, jotta jälki olisi siistiä.


Isompi sai kokopandaisen Buttoned upin (?) koossa 116. Keväällä koko oli vielä selvästi iso varsinkin hartioista, mutta nyt syksyllä aivan sopiva. Ihmettelin oikein, kuinka tuo tyyppi on hujahtanut puolessa vuodessa ja kuinka muuttunut kasvoista.




Yhden pandan applikoin yöpaidan etumukseen. Ei oikein enää inspiroinut tämän trikoon väri, joten se joutui yöpaitaan, jotka nyt mulle ei ole koviin sydämenasia. Pitkät kalsarit on toinen vanhojen kuosien ja värien  osoite.


Ei kommentteja: