sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Kuuhun

Serkun lapsen synttärilahjasta jäi just sen verran yli, että siitä tuli omalle lapsella kopio. Huh. Ei jäänyt näitä kankaita kaappiin roikkumaan. Tähän silittelin kirjastossa leikkaamani kuviot, mutta taisivat hieman liikkua kriittisessä vaiheessa, kun raja ei tullut tarkaksi.


No, otin sitten pensselin käteen ja piirsin mustalla rajat rakettiin, mikä olisi ollut ihan kelpo ratkaisu muuten, mutta kun keltaisen oli kerran silittänyt, ei maalia uskaltanut kovin kauaa kuumentaa. Ensimmäisessä pesussa mustasta varisi osa pois. Ehkä uusin käsittelyn...


Etupuolelle tuli siis raketti, sputnik ja satelliitti. Takapuolelle Toinen sommitteli maapallon eläimineen, raketin ja Saturnuksen. Jälkikäteen voi olla viisas ja harmitella maapallosiluetin paikkaa; alaselässä kangasta jämäköittävä kuvio ei oikein toimi. Kaavana on OB:n Buttoned up (1/2012, 20). Koko tuntuu himppasen kapealta 86:ksi.


Jotenkin jäi sellainen tunne, että tuo musta pysyy materiaalina paremmin kuin keltainen.

Ei kommentteja: