perjantai 17. helmikuuta 2017

Jämähaaste2017: DIY kahdeksankulmainen neulatyyny

Vilkuilin puolihuolimattomasti ohjeita sieltä täältä tämän kahdeksankulmaisen donitsin tekemiseen, ja jaan tässä nyt oman tuotokseni valmistumistarinan.


Tarvikkeiksi kaivoin tilkkulaatikosta kaksi noin 13 x 13 cm neliötä, jolla saa halkaisijaltaan noin 11-senttisen tyynyn. Mun mielestä tämä koko on passeli, koska normaalimittaiset nuppineulat eivät tule läpi, mutta tämä mahtuu vielä mukavasti mun ompelulaatikkoonkin. Kangaspalojen lisäksi tarvitaan aimo annos vanua, ompelulankaa ja karhunlankaa.


Toisen kankaan, tyynyssä alemman ja mustan, jokaisen sivun keskelle leikataan puolen sentin matkalta kangasta.


Kankaat asetellaan oikeat puolet vastakkain siten, että mustan kankaan nurkat tulevat värillisen kankaan sivujen keskelle. Näin ollen juuri leikatut aukileet asettuvat värillisen kankaan kulmiin.



Tässä vaiheessa huolellinen ompelija harsii ympäriinsä, mutta minä vein suoraan paininjalan alle ja ompelin ympäri. Pieni aukko on luonnollisesti hyvä jättää kääntämistä ja täyttämistä varten.


Sisälle reippasti vanua, etteivät nuppineulat pääse pistelemään. Itse muljauttelin keskelle hieman tilaa jo täyttäessä, jotta sulkemisen jälkeen sain karhunlangalla painettua keskustan mukavammin kasaan. Keskelle voi vaikka napin laittaa, mutta itse en välittänyt. 


Nuppineuloja tähän järjestellessäni mietin, miksi nuo paketit on vuodesta toiseen samat samanlaisin värein? Mihin erivärisiä tarvitaan?

Ei kommentteja: