perjantai 20. heinäkuuta 2018

Niin kuin haalaritt

Hullaannuin niin Sloppy-kaavan (OB 3/2018) helppoudesta ja ostin kaupasta kolmea kangasta. Onneksi kotona tajusin tämän yhden harsokankaan vuorittaa trikoolla, niin saa Ukkeli käyttövaatetta syksyksi. Koko on 74 cm. Lisäsin taskun 

Taputin kyllä itseäni selkään, kun sain vuorin paikoilleen jo toisella yrittämällä. Ensimmäisellä meni muuten oikein, mutta lahkeet vaihtuivat ristiin. Pitää vain muistaa, että osat ovat tavallaan toistensa ulkopuolella, eivätkä suinkaan sisäkkäin.


Harmaa double gauze on EK:sta ja trikoo Kangaskapinalta. Sininen on myös EK:sta, ja se myytiin nimellä ryppypuuvilla. Rypyt tässä kankaassa tulevat siis kuminauhoista sisäpuolella. Tämä kesäisempi versio on koossa 68 cm, niin kuin se aikaisempikin samanlainen.



Kangas oli aivan hirveää ommella, kun se vanuttui joka suuntaan. Kiltisti se käyttäytyi tuetun yläosan kohdalta ja vielä pitkittäissaumoissakin, mutta leveyssuuntaan venyy varmaankin kaavan suhteen kolminkertaisesti, joten kohdistuksessa sai olla tarkkana. Kumpparit laitoin lahkeensuihin, kun muuten olisivat levähtäneet aivan.

Ei kommentteja: