sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Väriterapiaa


Kuvat lupailemastani villatakista sain vihdoin rajattua, joten voin teillekin esitellä tuotokseni:


Malli: oma
Lanka: Nagano, väri 318
Menekki: tasan 400g + 16 nappia (hihansuissa on myös yhdet)
Puikot: nro 3, sukat ja pyöröt


Olen jo pitkään halunnut juuri tänvärisen paidan. Sattui sopivasti, että langatkin olivat alennuksessa, kun niitä kävin hakemassa. Ostin kilon säkin ja siitä jäi 12 kerää jäljelle, että nyt pitäis keksiä, mitä lopuilla tekis. Paita on neulottu yhtenä palana kainaloihin asti. Sitten tein hihat, jotka on tän paidan juju ja liitin vartaloon. Vähän vielä resoria yläreunaan, ja hyvä tuli! Ainoat, mitkä jäi vähän vaivaamaan, olivat vekit kainaloiden kohdalla edessä. Onko kellään tietoa, miten sellaiset vois seuraavassa neuleessa välttää?

perjantai 13. marraskuuta 2009

Tytöt rivissä



Inspiraation tyttöketjuun sain Needledin blogista, vaikkakin malli on oma. Koska tytöt kuitenkin muistuttavat niin paljon jonkun toisen ideaa, en viitsi mallia tässä julkaista. Kiva paidasta tuli, olen oikein tyytyväinen väriin ja malliin, vaikka roosa ensin vähän mietityttikin. Hihat tekisin hieman toisin, jos uudelleen leikkiin alkaisin.


Ohje: omasta päästä
Lanka: Maija 255 ja 282 (roosa ja ruskea) 50 g = 130 m, 24-26 / 10 cm
Menekki: roosaa 200 g, ruskeaa 50 g + kymmenen nappia
Puikot: pyöröt ja sukka- nro 3


Kohta valmistuu leijonankeltainen pussihihainen villapaita, resoreita vaille valmis on. Ja kunhan Toista vaivaan, saan kuvaan myös juhlamekon, joka pääsee helmihäihin.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Peruspipo



Tämmöinen peruspipo tuli tehtyä. 50 g Maija-lankaa riitti, ohje omasta päästä.