perjantai 29. tammikuuta 2016

Suikalemekkoja (PP-sarja)

Jos pussista löytyy pääasiassa pitkänmallisia soiroja, tulee mieleen tehdä erilaisia mekkoja. Varsinkin, kun ne soirot ovat vaaleanpunaisia ja levenevät alaspäin. Nyt vaan sitten odotellaan lähipiiriin vaaleanpunaisesta pitäviä tyttölasten vanhempia! Itsekin voisin tällaisen pinkin Mäyris-mekon kelpuuttaa. Yläosassa on sisäpuolella vaaleanpunainen puuvillatukikangas (osaksi siksi, että pinkki loppui). Raksua ei riittänyt ympärysmittaankaan kokonaan, joten käytin Spottyt pois kuleksimasta. Kaksi valkoista Kam-neppiä hoitaa kiinnityksen. Koosta en osaa sanoa ollenkaan, kun piirsin kaavat käsivaralla sen mukaan, minkä kokoisia paloja oli käytettävissä. Ehkä tämä on 62 tai hoikka 68.


Kankaat: Paapiin Raksu ja Spotty, Kam-nepit, tukipuuvilla yläosan sisäpuolella

Samantyyppinen mekko tuli Siiri keinuu -kankaasta. Tähän oli samansävyistä vaaleanpunaista yläosan verran lisäksi, niin ei tarvinnut tehdä henkseleitä. Kanttauksiin käytin alaosan kangasta ja alaosan kanttaukseen taas tuota yläosan kangasta. Koko on tässäkin varmaan tuo 62.


 Kankaat: Paapiin Siiri keinuu & vaaleanpunainen

Tähän seuraavaan ei riittänyt edes yläosaan kangasta mekon jäljiltä. Sen sijaan tein pitkän resorin vyötärölle, jotta tämä olisi edes jotenkin käyttökelpoinen. Havaintojeni mukaan ilmeisesti aika moni vanhempi jaksaa asetella hametta tyttölapsen pitkin päivää, koska hameita näkee tytöillä olevan. Ehkä tämäkin vaatekappale siis armahdetaan. Siiri keinuu tässä vaaleanpunaisessa unelmassa, jonka resori on tilattu vanhana roosana Kangaskapinasta. Pituutta lisää kaksinkertainen kangassuikale alareunassa. Koko tässäkin lienee se 62/68.


Kankaat: Paapiin Siiri keinuu, resori Kangaskapinasta

lauantai 23. tammikuuta 2016

Teeppareita (PP-sarja)

Paloista tehdessä on ilkeää se, ettei voi olla varma, saako vaatteita käyttöön oikeaan aikaan. Mä toivon, että tämän hetken päällipaidan kokoiset tekeleet olisivat ensi kesänä sopivia T-paitoina, sillä tykkään kovasti tästä Raksun ja Herttasen yhdistelmästä (resori Royal kestoilta). Paita on samanlainen edestä ja takaa, eikä toista sivusaumaa ole, jotta senkin sentin säästi ympärysmittaan. Tämä on siis syntynyt melko matalista, mutta leveistä paloista. Tällaisten palojen muoto määritti myös hihan pituuden, ja hihan pituus resorin käytön. Hihat taisin istuttaa vähän miten sattuu, kun tuo toinen vetää. Myös yläherttasen alareuna lienee ollut hieman vino, kun kainaloissa on eri määrä kangasta. Eivätpä nuo virheet liikkeessä näy.



Myös Siiri ja Myyry -kankaista sai etukappaleen verran yhdistelemällä. Taakse tuli EK:n palalaarin paksua trikoota. Mä en ikinä valitsis tänvärisiä kankaita itselleni, mutta toivottavasti tämäkin tulee käyttööön. Pahoittelen hieman tärähtänyttä kuvaa - kohdetta oli niin vaikea saada pysymään paikallaan ;).


Kaavana iänikuinen Frogg Eggs (OB 3/2015, 4).

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Vauvantumppuja (PP-sarja)

Kun ei tilkkuja saa tuhlattua enää mihinkään muuhun, voi niistä aina leikata sarjan tumppuja. Näihin saa kyllä yllättävän paljon menemään, kun tekee vuorelliset! Sen jälkeen voi ihmetellä, että mihin ihmeeseen sitä ihminen nämä saa työnnettyä. Huhuilenpa siis pelastajieni perään: A&A, M&N, P&M, R&O? Ihan kehtaa vaan ja ottaa vaikka kahdet per lapsi, jos vain kelpaa!


Kankaat ovat Paapiin, resorit EK:n (valkoiset) tai Kangaskapinan (v.pun, vihreä, harmaa).

torstai 14. tammikuuta 2016

Silitystarralla savannille

Ennen joulua mainostin kirjaston laminointikonetta. Tässä on nyt ensimmäinen tuotos, jossa sen masiinan käytöllä oli osansa. Taisin googlettaa "scenery + silhouette" ja käyttäää hieman kuvankäsittelyohjelmaa, jotta sain tällaisen savannin Pojan paitaan. Tein huppariin aivan jättimäisen hupun, kun muistin viime kerralla kaula-aukon kiristäneen.


Sovituksen jälkeen totesin, että parempi lisätä vielä helmaa, jotta suhteet edes jotenkin täsmäävät. Koko on siinä 86-90. Tämä siis pinkkaan "käytetään ensi kesänä, kun on +30 astetta!". Mä täällä varmistelen meille kaikille lämmintä kesää tekemällä vaatteita kylmää varten.


Kankaat ovat EK:n palalaarista paksua trikoota.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Peruspökät ja minit (PP-sarja)

Tällaiset peruspökät pienelle vauvalle eivät vie ihan hirveästi kangasta. Nämä on tehty kahdesta osasta eli sivusaumoitta. Takapuolen yläreuna kohoaa hieman ylemmäksi kuin etupuolen. Resoria tuntuukin sitten menevät paljon tuohon itse kankaaseen nähden. Isommalle uskaltaa jo enemmän saumoja, joten housut voi koota neljästä lähes identtisestä palasta. Muistaakseni olen kaavan piirtänyt vain joistain valmishousuista. Ei se ole niin tarkkaa, kun vastasyntyneellä saavatkin pusssitttaa. Näissä isoimmissa housuissa koko on pauttiarallaa 56 ja resori on muistaakseni Royal kestoilta. Ja Paapiin Myyryhän se siinä rokkaa.


Tein myös neljät pienemmät eli koon 44. Taas tuli sellainen tunne, että eihän näihin voi edes keskonen mahtua, mutta kaveri kehui saamastaan paketista varsinkin housuja pitkäikäisiksi. Noin niin kuin suhteellisen.  Mietin kyllä edelleenkin saumojen paksuutta, mutta kun mun saumurista ei vain saa mitenkään hirveän kapeita. Ehkä pitäisi opetella se kolmen langan tikki, jos se olisi tällaisiin vauvanvaatteisiin kevyempi. Nyt sitten pitää löytää tarpeeksi isoja nukkeja tai tarjota näitä sairaaloihin. Tiedättekö, ottavatko sairaalat näitä vastaan?

perjantai 8. tammikuuta 2016

Etu- ja takaosapalat (PP-sarja)

Jos on himppasenkin isompia tilkkuja, saa niitä yhdistelemällä ihan oikeankokoisia vaatteita. Tässä kaavana iänikuinen Frog Eggs (OB 3/2015, 4) muunneltuna (mm. pitkät hihat). Muotokin on tässä määräytynyt hieman sen mukaan, mitä kankaista lähti irti. Hihat sain kokonaisina paloista, mutta etukappaleessa ylläosaksi piti laittaa Sadetta, kun Ketunleipäkarkeloiden korkeus ei riittänyt. Takaosan taas kokosin kahdesta pitkästä, mutta kapeasta palasta ja yritin parhaani mukaan kohdistaa. Siistin vielä ompelemalla sauman päältä.


Nyt tämä on meidän 80-senttisiä käyttävällä vielä hieman tunikamainen, mutta keväämmällä menee varmasti paitana.

Kankaat: Paapiin Ketunleipäkarkelot & Sade, Kangaskapinan resori, olalla nepit

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Pitkiä kalsareita vauvalle eli legginssit

Tämä on aivan huippu jämäkankaiden tuhoamiskohde! Ei ole niin väliä, onko kangas enää houkutteleva tai lahkeet samanlaiset, kun piiloon kaikki kuitenkin jää. Kaava on mahdollisimman yksinkertainen ja ompelussa ei tarvitse kuin saumuria. Jotenkin mä en ole ollenkaan sukkisten ystävä lapsella, joten on kiva, että tällaiset valmistuu vähällä vaivalla.


OB:n kaavaa Caterpillar (1/2015, 2) on kavennettu keskeltä muutamalla sentillä eli taittelin kaavaa vain kaksinkerroin pystysuunnassa. Lyhensin sekä lahkeista että yläosasta senttejä ja tilalle laitoin samasta kankaasta kaksinkertaiset resorit. Jätin siis ohjeenmukaisen kuminauhan ja kuminauhakujan pois.


Jotenkin noista ketuista onnistuin saamaan liian tiukkaresoriset, joten jäivät nyt sitten käyttämättä... Kettukankaat muistaakseni molemmat Sampsukalta (ainakin musta) ja keltainen apina Kangashamstereilta.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Joulu tulee! (tammikuun värihaaste)

Perinteisesti olen alkanut heinäkuun tienoilla miettiä joululahjoja ja -kortteja. Nyt pistin vieläkin paremmaksi, sillä kävin jo viime vuoden puolella Punatukan innoittamana ostamassa Hama-helmiä BR-Toysta. Siellä ei kuitenkaan ollut ympyräalustaa, joten kipaisin sen ja kimalleliimaa Sinellistä. Lapsena nämä oli mun mielestä liian räikeitä ja pikselimäisiä, vaikka rakastinkin jo silloin kaikkea näperrystä ja järjestämistä.


Nämä kaikki on tehty pyöreällä alustalla. Paljon erilaista sillä saa aikaan. Katselin ensimmäisen viiden mallit verkosta, mutta tosi nopeasti sitä oma silmä harjaantuu jakamaan ympyrän nuppeja kuudella. Hauskaa on myös se, miten kuvio muuttuu silityksen jälkeen. Lopputulosta ei ihan arvaa ennalta.


Kantapään kautta annan muutaman vinkin aloittelijoille. Ajattelemattomuuttani ostin ensin neliönmallisen alustan. No, sehän ei tietenkään tähän hommaan käy. Toiseksi helmien olisi hyvä olla ihan lähekkäin jo silittämättöminä, koska silitys ei ammottavia välejä tilkitse. Leivinpaperi sopii hyvin silittämiseen. Itse silitin jokaisesta sakarasta keskelle pari kertaa, jolloin sain aika tasaisen tuloksen, eivätkä alustan reunan piikit sulaneet pahasti. Sen jälkeen annoin jäähtyä minuutin ja vasta sitten irrotin hiutaleen alustasta silittääkseni toisen puolen. Tämän jälkeen annoin tekeleen jäähtyä painon alla (jotkut käyttävät kylmällä vedellä täytettyä kattilaa), jotta se ei kipristyisi.  

Helmirykelmä lähtisi kyllä paremmin irti heti kuumana vain kääntämällä, mutta silloin se ei pysy muodossaan, kuten kuvasta voi todeta (tässä ei myöskään ole kimalleliimaa): 


Mulla oli ihan aitoja alkuperäisiä hama-helmiä, mutta onhan näitä muitakin. Löysin englanninkielisen vertailun täältä. En kyllä tiedä, onko muilla merkeillä pimeässä hohtavia! Omani ovat läpikuultavia sinisiä.

Korttipohjatkin tein jo eilen valmiiksi, joten nyt vain kiinnittelemään näitä tehtailun jälkeen!

Katsotaan, jos tänä vuonna osallistuisin värihaasteeseen. Tammikuun värinä on sininen, mulle vauvavaaleanpunaisen jälkeen ehkä epämieluisin väri noin kokonaisuudessaan. Sininen on mulle ensisijaisesti kylmä, ja palelelen aina. Näissä hiutaleissa sininen on kuitenkin myös herkkä. Toisaalta miellän tietyt siniset tyylikkäiksi ja savunsiniharmaa on jopa lohduttava ja lämmin.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Ja taas...

Nämä bodyt siis hyväksi havaitulla muunnetulla Sausage dogilla koossa 80. 


Apinakangas Kangashamstereista


Raitakangas EK:sta
Kaupunki Kangashamstereilta
Chaplin Kangaskapinasta
Viidakko Kangashamstereilta