maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kauniita unia

Kävin nukkumassa hotellissa tässä kesällä ja totesin, että mulle toimisi hyvin iso tyyny ja pikkkutyyny päällekkäin. Kivaa tyynynpäällistä en jaksanut alkaa metsästää, joten ostin suoraan kankaan täältä palalaarista.


Hieman tylsältä näytti noin iso pinta, niin lisäsin siihen kaksi nauhaa kaapin uumenista. Muuten ihan perustyynyliina, mutta vain kokoa 60 x 80 cm eli kangasta meni se 130 cm.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Väliompelu

Tein kynäpareille kummallekin pussit. Kangas taitaa olla lapsuudenkotini edellisen asukkaan vanhat Finlaysonin verhot. Niistä on vuosien saatossa sisarusparvi tehnyt jo vaikka mitä, mutta viimeiseen riekaleeseen asti ne käytetään!

torstai 17. heinäkuuta 2014

Ohi on!

Äidin ja isän merkkipäivä on juhlittu, ja voin esitellä sitä varten askartelemani tuotokset:


Autoon tuli siis perinteiset tölkit perään, vaikka kenkiä en ehtinyt metsästää. Naruna juutti ei oikein riittänyt, vaan pihaan saapui vain (kuitenkin kiitettävästi kolisevat) kaksi tölkkiä. Alkuperäinenkin on kuulemma tallessa, mutta ei tullut mieleenkään kysyä sitä, sillä kuka säästää vanhat kengät ja tölkit, joita on pyöritelty auton perässä!?! Äiti ja isä.

Lisäksi oli leveää paperinarua etukonepellille teipillä vahvistettuna (kesti kaupunkivauhdin hyvin) sekä puolikas pompom maalarinteipillä eteen kiinnitettynä. Viirien ja lappujen käyttö jäi kiireessä, mutta niihin oli tarkoituksena kirjoitella tarjottavat.


Juhlatilan koristelimme kaupasta ostetuilla lyhdyillä, joiden rykelmää täydensivät muutamat pompomit ja Just Married -ilmapallot. Punaiset ovat kaapissa lojuneesta silkkipaperista, mutta valkoisiin käytin kaavapaperia. Suosittelen! Maksoi murto-osan silkkipaperin hinnasta, kokovaihtoehtoja löytyy eikä mene niin helposti rikki. Teko-ohjeet löytyvät esimerkiksi täältä (kolmas tapa). Kaavapaperia saa kuitenkin helposti vain valkoisena. Ensimmäisiä kerroksia nostettaessa kannattaa varmistaa, että nosto tapahtuu aivan tyvestä asti, jotta pallosta tulee tasainen. 


Vieraskirjana toimivat ensimmäisistä häistä otetut valokuvat, jotka oli liimattu kartongeille ja ripustettu washi-teipillä seinälle. Alkuperäinen pyykkilanka-idea ei ollut tilassa toimiva. Vieraat kehittivät itselleen ohjelmanumeron bongatessaan tuttuja kasvoja kuvista, ja kuvat kirvoittivat mielestäni enemmän hauskoja kommentteja ja toivotuksia kuin tyhjä paperi olisi tehnyt.

Kiitos vielä kerran kaikille juhlijoille!