maanantai 29. kesäkuuta 2015

Vauvalahja vol. 3 (jotain vauvallekin)

Meidän Poika on tykännyt paljon kankaista ja tämänmuotoisesta pehmokirjasta. 


Kuusikulmioita on kymmestä eri kankaasta. Lisäksi on kantti- ja koristenauhaa, kinkunpaistopussia sekä huopakoviketta. Joustavat kankaat keskellä silitin kovikekankaalla hieman jämäkämmiksi. Kinkunpaistopussin jaoin yhden kuusikulmion sisään ompeleilla (pussia, ompeletta, pussia, ompeletta...). Josko se olisi hieman tukehtumisvaarattomampi.


Kuusikulmion sivu on 10 cm ja läpimitta sivusta sivuun on 16 cm. Ompelin ensin molempien puolien osat muodostelmaan ja sen jälkeen ylä- ja alapuolen yhtä sivua lukuunottamatta ympäri kiinni. Käänsin koko työn, silitin ja ompelin päältä palat kankaiden vaihtumiskohdista kiinni (viimeisen kohdalla myös kääntöaukon).

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Vauvalahja vol. 2: imetysliina (jotain äidille)

Mä en ole itse jaksanut tällaisen kanssa vielä sählätä, mutta kuvittelen, että tämän liinan vastaanottaja voi olla ihan iloinen tästä näkösuojasta. Vauvakin saa vähän rauhaa ruokailuhetkeen julkisilla paikoilla.


Ideana on siis suorakaiteen muotoinen puuvillakankaan pala (70 x 90 cm), jonka yläreunaan on ommeltu 50 cm:n pituinen kovike ja kaulanauha (4 x 10 ja 40 cm). Nauhaan laitoin säätövaraa nepeillä. Lisäksi pussukka kuljetukseen.


Liinan yläreunaan laitoin myös pari senttiä leveät nepeillä varustetut kangaskaistaleet, jotta liinan käyttötarkoituksen voi laajentaa unisuojaksi ainakin turvakaukaloon. Tuo kaulahihna ei oikein pitänyt paikallaan. Nepit mahdollistavat taas säätämisen  kantokahvan mukaan tai vaikka ilma-aukkoa varten.
Kankaan ostin kirpputorilta, mutta olen nähnyt sitä aiemmin EK:n palalaarissa. Äiti sai useamman joukosta valita tämän - vaihteeksi jotain muuta kuin vaaleanpunaista.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Vauvalahja vol. 1 (otetaan kantaa)

Kysyin kaverilta tekstarilla, mitä toivovat vauvalle tuliaisiksi. Tiesin, että heillä on vaatteita tarpeeksi, mutta täsmävaatteiden teon (koko, malli jne.) ajattelin olevan siitä huolimatta sallittua. Vastauksessa kesti ymmärrettävästi hetki, mutta mun hermot eivät. Aloitin siis tunikan ja housujen yhdistelmällä.


Halusin kokeilla tunikamekkoa ja piilohihoja tai miksi noita nyt kutsuu. Käsivaralla leikkasin ehkä hieman liian kapean mekon. Hihat kiinnitin resoreihin ja resorit mekkoon (kuva yllä). Sitten käänsin resorit kaksinkerroin ja ompelin päältä, jotta näyttäisi siltä, että raitakangas olisi erillinen vaatekappale. (alin kuva). Molemmilla olilla on nepparit helpottamassa pukemista, mutta aikamoinen kiemurtelu pienemmälläkin ihmisellä tämän päällesaamiseksi tarvitsee varmaankin suorittaa.


Kaveriksi tein puolipotkarit. Kuvan ottamisen jälkeen tuskastuin tuohon liian matalaan vyötäröön ja tein tuplapituisen resorin.  Raitakangas on ostettu joskus muinoin EK:sta ja sienikangas jokin aika sitten Sampsukasta (Tattivelour).


Tässä Poika poseeraa hieman pienessä mekkosessa.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Nyt tuulet nuo viestin jo toivat... (onneksi tämä meriteema loppuu, koska en tiedä montakaan iloista merimieslaulua)

Äiti sai taas neulotun haalarin Pojalleen valmiiksi. Siitä tuli vain hieman iso - todennäköisesti saan käyttää haalaria vielä kahtena seuraavanakin kesänä. Tuo ei maailman mainioimmalta mitoituksen vuoksi näytä, mutta täytyy sanoa, että kyllä haalarista hauska tuli! Takanakin on oikeaoppinen suorakaiteenmuotoinen kaulus.


Ohje: Moda 4/2012
Langat: Bommix Bamboo, 50 g = 150 m, 22 s / 10 cm
Menekki: muistaakseni 5 + 1 kerää (50 g) yli puolivuotiaan kokoon (toiseksi pienin)
Puikot: kolmosen


Tossut valmistuivat sitten nopeammin. Ne tehtiin pohjan keskeltä varpaiden kautta varteen. Alkuun luotu silmukkarivistö siis taitetaan vastakkain ja ommellaan kiinni. Väritys on hieman erilainen kuin ohjeessa, kun alkoi sininen lanka loppua kesken.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Meripoika peloton maailman valloittaapi...

Merimiesteemalla mennään edelleen. Poika sai pintaa nuolevan haalarin itselleen. Nepit laitoin taakse antamaan haastetta pukemiseen. Tämä on EK:n kangasta pakalta (jotain synteettistä sekoitusta) ja ohje on ÄP:n yökkäristä piirretty.


Jotenkin tästäkin tulee pappa mieleen...


Kovin piukka on, mutta tarkoitukseensa juuri nyt sopiva. Seuraavassa sitten siitä tarkoituksesta lisää. 

Hyvää juhannusta!

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kesämökkituliainen

Kolvi ja päre, pora ja nyöriä sekä Hätäkeskuslaitoksen sivut


Nyt pitäisi avun päästä perille hätätapauksessa - ellei päre pala.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kaukomaiden eläimiä

Löysin kirpparilta ihanan pöllölippiksen, mutta se on vielä tänä kesänä liian iso Poitsulle, joten tein kaapissa olevista kankaista tälle kesälle omansa. Toisella puolella on apinaa ja toisella kirahvia, lipassa huopaa ja koviketta. Ohje on Noshin, mutta otin pois lipan reunojen väliltä kangasta (niskasta noin 4 cm), kun 44-senttinen pää tuntui hukkuvan s-kokoon. Kankaat on Sampsukalta tai Myllymuksuilta.


Apinapuolesta tulee jostain syystä mieleen metsurit. Kirahvi on kuosistaan huolimatta vähän synkkä mun kesämakuun.


Olin ajatellut tehdä näitä päähineitä vasta sitten kankaanjämistä, mutta kun tarve on kovempi tälle kuin potkupuvulle tms., niin nyt on sitten typerästi ensin leikattu pienet palat, ja toivotaan taas, että jotakin isoa jämistä saadaan aikaan.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Kapteeni katsoi horisonttihin...

Toinen samanmoinen heti perään eli tiedot täällä. Taisin tehdä 50-senttisen koolla. Toivoa sopii, että on sitten ensi kesänä päähän passeli.


tiistai 2. kesäkuuta 2015

Hii-o-hoi!

Poitsu sai kesäisen lakin. Mallina on OB:n Little Sailor (3/2011, nro 9). Ihanan helppo muutaman tunnin projekti.



En ihan hiffannut, miksi kangasta tarvittiin 30 cm:n pala, kun lyhyemmälläkin olisi hyvin pärjännyt. Koviketta en  laittanut tähän EK:n MATTI-puuvillaan (5509768A200) ollenkaan, kun se oli itsessään niin jämäkkää. Ripsinauha on ohjeesta poiketen 2 cm, mutta hyvin toimii. Vuorin ja nauhat käytin varastoista. Koko on 44 cm.Taidan tehdä toisen samanmoisen ensi kesälle, ettei jää tuollainen kangasriekale kuljeksimaan.