lauantai 30. tammikuuta 2010

Apua, virkkuusiskot!



Tarvitsen kipeästi teidän lukijoiden apua. Jos joku tietää kirjan, josta voisin löytää alla olevan virkkuuneliön ohjeen, olisin ikikiitollinen! Suunnilleen muistuttavatkin hyväksytään, mutta täydellinen vastaavuus on hakusessa.


En viitsisi lähteä kokeilemaan kuvion tekemistä, kun en ole niin paljon virkannut, että se varmasti onnistuu. Koko luonnossa on noin 23 x 23 cm.


maanantai 25. tammikuuta 2010

Meikkipussukka

Meikkupussukka valmistui ompelukorin rippeistä ja tarvikelaatikossa lojuneesta vetoketjusta. Kangaslaatikosta otin ryhdiksi huopakoviketta. Sen takia pinta on eläväisen näköinen. Sisällä samaa punaista lakanakangasta kuin edellisessäkin postauksessa.


Malli on Tildaa (Tildan tapaan) ja kangasta jäi vielä reilusti kaikenlaiseen askarteluun, kun vain osaa päättää, mihin haluaisin viimeisen palasen käyttää.

torstai 21. tammikuuta 2010

Säilytyslaatikko keskeneräisille töille

Viime kesänä löysin roskiksesta riippukansioiden kehikon. Viime viikolla löysin aivan ihanaa kangasta suuren kangasketjun alelaarista. Kankaan halusin esille, kun muuten sisustus on aika neutraalia väreiltään, ruskeaa ja valkoista. Ja ompelukori multa puuttui. Aina on tekeillä olevat ties missä kaapissa, sohvalla ja pöydällä, mutta nyt saan ne nätisti samaa laatikkoon olohuoneen nurkkaan.


Sisäkankaaksi tuli lakanakangasta, joka löytyi kangaslaatikosta. Kehikon huppu on irrotettava eli ompelin tarranauhaa kahdelle sivulle kankaiden kohtaamispaikassa. Vähän saa taistella, että kankaan saa kehikon päälle vedettyä, mutta kyllä se menee.


Tässä ompelukori on jo käytössä. Ihan selvästi voi nähdä yhden liivin, pipon ja boleron. Näistä sitten myöhemmin lisää.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Joululahjoja 2



Tässä siskon toivomus jouluksi:

Tämä oli jo kolmas liivi samalla mallilla. Alan kohta kyllästyä. Helppohan se on tehdä, kun on monta kertaa harjoitellut. Lankaa oli varastoissa jäljellä ja kauppareissusta huolimatta (=valikoimasta) sisko päätyi samanväriseen. Minä iloitsin, että saa edes vähän lankavuoria vähennettyä. Ja ostin taas viime viikonloppuna lisää...

maanantai 11. tammikuuta 2010

Joululahjoja 1

Joululahjat ovat vielä vähän kesken, mutta muutaman olen saanut maailmalle. Loppukesästä kangaspuut paukkuivat kesämökillä, kun tällaisia tehtailin:

Koko: 35 x 96 cm
Menekki: 300 g pohjaväriä, 50 g sinistä, 50 g vihreää
Malli: Heijastuksia


Koko: 35 x 116 cm
Malli: oma

Kaupungin naapuritkin ovat jo saaneet omansa, mutta siitä unohdin ottaa kuvan. Laitan loputkin blogiin, kun vastaanottajille saan annettua. Tällä hetkellä tuo viimeistely ei vain ole huvittanut tippaakaan, ja olenkin saanut kaikkea muuta aikaan. Kiire pakkaa silti päälle, kun opiskelu kohta alkaa ja vie inhottavasti aikaa kaikilta tällaisilta harrasteilta, joita niin paljon mieluummin tekisi.