maanantai 8. maaliskuuta 2010

Hemmottelua helmillä



Kun iso tyttö haluaa leikkiä prinsessaa, se suuntaa askartelutarvike-liikkeeseen ja ostaa helmiä. Helmet vaijeriin, muutama puristus pihdeillä, ja siinä on:




Eipä siinä ihan hirmuisen kauan mennyt, kun helmetkin oli valittu valmiiksi jo pusseihin. Ihastuin harmaamustavalkoiseen värimaailmaan, jossa oli ripaus savunsinistä. Tein edellisenä iltana illanvietossa myös toisen korun lasihelmistä:




Tähän helmien valinta ei ollut kovin vaikeaa, mutta värin päättäminen kylläkin. Korun isointa lasihelmeä ja lättäniä pienempiä oli niin monissa herkullisissa väreissä, etten oikein osannut päättää. Ja sitten - niin kuin aina - valitsin sellaisen värin, joka sopii kaikkeen. Mutta täytyy kyllä sanoa, että tylsyydestään huolimatta tuollainen harmaa on aika arvokas verrattuna niihin muihin. Tähän piti ostaa keskiosan riipukseen erillinen piikki, jota taivuttelin sitten lenkiksi toisesta päästä, mutta muuten oli taas ihan pujottamista vaiheriin.




Lopuksi vielä kaikki kolme korua yhdessä. Ruskean sain siis ystävältäni joululahjaksi.


Ei kommentteja: