sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Isoäidiltä pikkupirpanalle



Välipalana virkkailin Harmaan villasukan mummun ohjeella patalappuja. Omassa lapsuudenkodissanikin olen näitä nähnyt, ja siksi piti päästä mallia kokeilemaan. Alku tuntui hieman vaikealta, mutta kun idean suunnasta tavoitti, virkkaus oli koukuttavaa.


Kuvassa on muuten myös kirpparilta löydetty teekannu. Siinä on just mun värit! Patalappuihin menee mukavasti jämälankoja, itsellä taitaa olla Naganoa ja Nallea vähäiset määrät. Koukkuna taisi olla 2,75. Kovin paksua langan ei tarvitse olla, sillä pylväät tekevät kyllä patalapusta lämmönkestävän. Itse tykkään useista raidoista, joten ohuempi lanka on siihenkin hyvä.




Mutta on mun luona virkkailleet muutkin kuin minä. Kummitytön kanssa kokeiltiin, miten virkkuukoukku pysyy kädessä. Tyttö ymmärsi heti idean, mutta välineen käyttö oli hankalampaa (mutta kyllä mustakin ketjusilmukat on jotenkin niitä työläimpiä). Innostus ei kauan kestänyt, koska jäljestä ei tullut niin tiukkaa kuin yhdessä virkatusta. Se on kovin tarkkasilmäinen havainnoija tuo kummilaps.



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mäkin voisin tuollaisen patalapun tehdä. On sen verran söpö. Mulla on aina virkkauksessa se ongelma, että rivien leveydet muuttuu joka rivillä. Neuloessa ei ikinä käy niin. Mulla taitaa olla jokin perustieto, jota en tiedä.

T: posti-e

Kotikutoista kirjoitti...

Tää on aika hyvä aloittaa, jos rivit muuttuu, kun tässä täytyy osata laskea peräti kolmeen tai neljään. Mä uskon, että sä hallitset numerot siihen asti =). Ja vaik laskiskin väärin, niin se ei oikeastaan reunoihin vaikuta, vaan tulee sitten vain pieni kupru keskelle!