torstai 2. tammikuuta 2014

Takaisin lapsuuteen

Tällaisia pahvitonttuja meillä oli kotona pienenä. Mä googletin netistä tontun, printtasin ja tein omat ikkunaan laitettavat tänä vuonna. Ihanan nopeaa ja vaivatonta, kunhan käsi on tarkka; ensin ääriviivat, muutaman tunnin kuluttua väritys ja tukimaali ja seuraavana päivänä toinen kerros väriä. Viva-merkkinen väri on karmiininpunainen, ja se on tilattu täältä. Syvissä koloissa on samalta merkiltä väritöntä tököttiä. Ensimmäiset siirtokuvat torpedoin valuttamalla värit piirtoheitinkalvolle. Siitä nämä eivät lähde irti. Hieman rosopintainen kansion muovitasku toimii paremmin. 



Yhdestä 80 millin pullosta riittää aikas moneen tonttuun. Arvioisin, että värillä voi värittää kaksinkertaisesti noin 1,5 A4-arkkia.

Ei kommentteja: