keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kolme kirjekuorta

Mä kuvittelin jossain vaiheessa, etten viiti bodyja paljon tehdä, kun kauniita saa halvallakin, mutta isommat koot on välillä aika kulahtaneita. Ja kangasta pitää kuluttaa pois, että voi hankkia uutta. Tekosyitä tekosyitä. Mutta mitäs niistä! Kyllä mä voin sen tunnustaa, että taas lähti lapasesta vain siitä ilosta, että nämä on niin helppoja ja kivoja tehdä!




Kaavana on OB:n Blue Rain (4/2015). Kangasta tarvitsee 74 cm:n kokoon 60 cm ja resoria alle kymmenen senttiä. Lisäksi jokaisessa on kolme neppiä. Kaksi ensimmäistä kangasta ovat Marimekon valikoimaa ja kolmas muistaakseni Nanson (kirpparilta). Pallomarimekossa on kahta eri kangasta: takapuoli ja toinen hiha yhtä, etupuoli ja toinen hiha toista.

Ommellessa tuntui, että hiha oli aivan liian lyhyt kiinnittää, vaikka mielestäni leikkasin kaavan ihan oikean kokoiseksi. Jokaisessa jouduin kuitenkin venyttämään hihaa. Käytössä taas olen huomannut, että vaikka meidän poika on ihan hoikka, tämä kaava on tehty aika tikuille. Pituutta on vartalossa ehkä hieman liikaa.

Ei kommentteja: