keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Tossut pitää

Seisomaannousut on vanhemman mielestä paljon kivempia, jos ei tarvitse pelätä kaatumista liukkaiden sukkien takia. Tossut karsii siis yhden syyn muksahteluista. Tossut on tehty nahasta, ja lisäksi on kuminauhaa nilkkojen ympärille.


Ohje on Marian ateljeen. Ensimmäisistä yrityksistä tuli aivan liian pienet ja kapoiset meidän pojan jalkaan, joten levensin lestiä. Tajusin leventää myös tuota päälliosaa, mutta en sitten pidentää takaosaa. Toimivat hyvin näinkin, mutta kauniimpaa olisi, jos kuminauha ja takaosan päät eivät vilkkuisi käytössä. 

Pohjan tein kaksinkertaisena ja tikkasin varmuuden vuoksi muutamalla suoralla toisiinsa kiinni niin, että nahan päällipuolet jäivät sisään. Näin pitävä puoli on sekä lattiaa että sukkaa vasten. Tämä tietenkin tuotti ongelmaa ommeltaessa, mutta laitoin nahan ja ompelukoneen väliin kaavapaperia, jonka sai (melkein) revittyä irti. Pinseteillä kyllä sais. 

Näin ekalla kerralla en applikoinut mitään. Seuraavalla kerralla ajattelin myös etureunaa kaartaa niin, että se tulisi korkeammalle. Ja teen myös näistä varsiversion kuten Punatukka.

Ei kommentteja: