tiistai 31. lokakuuta 2017

Materiaalikokeilu

En nähnyt pakottavaa tarvetta uusia meidän ruukkuja, mutta halusin kokeilla korkkikangasta, kun siitä kaikki nyt kohkaavat. Sain jopa samana päivänä aikaiseksi tämän pussin, sillä se vaati vain mittailua ja kaksi saumaa. Näin yksinkertaisessa touhussa ei haitannut, vaikka laskut eivät pitäneet, ja jouduin pystysauman kerran purkamaankin hutiloituani. Yläreunan vain käänsin.


Pitkän tikin purkamisen kangas kesti ainakin näin, kun kohta ei joudu rasitukselle. Olen nähnyt tästä ihania laukunpohjia, mutta täytyy sanoa, että mun käytössä sellainen laukku kestäisi kaksi kertaa. Sommittelin tästä viholle kansia, mutta totesin taitoksen alkavan murentua. Jos siis käytte tätä Eurokankaasta ostamassa, kannattaa pyytää rullalle taittelun sijaan. Ja miettiä, mihin tätä käyttää.

Ei kommentteja: