sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

DIY: Meditaatioharjoitus eli himmeli

Olohuoneen seinä on ammottanut tyhjyyttään rempan jälkeen. Yhdessä itse tehden -blogin innoittamana tilasin pillejä sekä metallilankaa Adlibrikseltä ja kävin toimeen. Malliksi en valinnut juuri tuota ympyränmuotoista (linkki ohjeeseen blogissa), vaan tein Eija Kosken kuusikulmaisen Asanohan Himmelin harmoniaa -kirjasta. Malli on aloittelijallekin yksinkertainen sisäistää, mutta käyttäisin tekniikkaan tutustujana ehdottomasti muovipillejä ja metallilankaa. Pillit kestävät paremmin työstämistä kuin oljet, ja metallilangan saa kiristettyä jokaisen pujotuksen jälkeen tiukasti. Muovisen voi myös suihkutella pölystä puhtaaksi, kun aika tulee.

Telkkari taitaa olla 32', himmeli on kulmasta kulmaan 115 cm. 

Adlibriksen pillit olivat 12,5 senttiä pitkiä. Kosken ohjeessa koko työ tehdään 8 cm:n pilleistä, mutta meistä se näytti sivusta hieman rujolta, joten päädyin tekemään kolmioista muodostuvan kuusikulmiopohjan 8-senttisillä, mutta päälle tulevat kolmiopohjaiset pyramidit puolitetuilla eli 6,25-senttisillä.



Keksin myös pilkkoa pillit oikeisiin mittoihin paksumman muovipillin avulla eli sujauttamalla kaksi noita ohuita tuollaisen normaalia paksumman (esim. Tigerista) sisään ja tasaamalla pöydän pintaa vasten. Tuli muuten paljon nopeammin ja tasalaatuisempaa jälkeä kuin viivottimella!


Kosken kirjassa oli ohjeet kolmeen kokoon, joista suurin oli 5 pillin sivumittainen. Me haluttiin kuitenkin näyttävyyttä enemmän, joten meidän sivun mitaksi tuli 7 pilliä eli 56 senttiä. Kulmasta kulmaan himmeli on 115 cm. Kuuden sivun olisi vielä saanut yhdestä pillipaketista lyhyemmillä päällipilleillä, mutta tähän seitsemään pillipaketteja (à 800 pilliä) sai tilata kaksi.

Mun mielestä kirjan isoimman himmelin pillimäärä ei laskennallisesti ihan riittänyt himmelin tekoon. Itse sain laskemalla, että pillejä pitäisi olla 240 pohjaan + 450 pyramideihin. En pane päätäni pantiksi myöskään näistä isommista, mutta jotain näiden suuntaisia määriä saa varautua pujottelemaan kirjan ohjetta isommissa:
  • Sivu 5 pilliä pitkä: 80 mm - 240 kpl, 62,5 mm - 450 kpl
  • Sivu 6 pilliä pitkä: 80 mm - 340 kpl, 62,5 mm - 648 kpl
  • Sivu 7 pilliä pitkä: 80 mm - 462 kpl, 62,5 mm - 882 kpl
  • Sivu 8 pilliä pitkä: 80 mm - 600 kpl, 62,5 mm - 1152 kpl


Metallilankaa arvioin menneen jotain 150 ja 200 metrin välistä. Metallilanka oli 0,3 mm paksua. Tehdessä vaikutti siltä, että lanka on liian heiveröistä pitämään pohjaa mitenkään suorassa, mutta kun pyramidejä päälle rakensi, suoristui pohjakin jonkin verran. Eipä tuon aivan littana seinää vasten tarvitse ollakaan. 

Jouluna 2016 tein himmeleitä lahjaksi järviruo'osta.

Ei kommentteja: