tiistai 10. joulukuuta 2019

Noin sata

Oli tässäkin homma, jonka olisi voinut välttää. Ilmeisesti tähän maailmanaikaan saa aikaslailla kankaalta näyttäviä paperiserviettejä ihan kohtuulliseen hintaan, mutta koska pystyn, niin pitäähän sitä itseään vähän kurittaa. Painelin siis Ikeaan ja ostin parikymmentä metriä Lenda-kangasta ja revin sen 45 * 45 cm osiin (18 m = 120 kpl). En jaksanut kaupassa tuollaista määrää mitata, vaan nostin avatun pakan vaa'alle ja vähensin pahvin verran painosta. Tuli just eikä melkein oikea määrä liinoja. Kotona sitten tajusin, että olihan se vieraslista hieman paisunut, että muutama metri vois olla ihan paikallaan lisää, jotta ois varalla ja ehkä leipäkoreihinkin.


Silittelin sentin kartonkisuikaleella kaksinkertaisia taitteita ja ostin (kiitos keksijälle tästä!) magneettiohjaimen. Suosittelen suoria reunoja ompeleville lämpimästi, maksaa itsensä nopeasti takaisin tuo muutaman euron kapistus. Ompelukoneen koristeompeleella ja Karnaluksista tilaamallani kirjontalangalla sitten harakanvarpaita puuduttavan hitaasti, mutta kyllä näistä kivemmat tuli kuin suoralla ompeleella. Jossain vaiheessa opin myös, millä tikillä on hyvä kääntää kulmassa, että niistä tulee nätit.



Nämä ensimmäiset kuvat oli koruttomat testikattausversiot. Juhlissa pikkuruusut vaihtuivat vaaleampiin ja paikkakortit tein folioimalla, kuten muutkin paperituotteet (kutsukortit, paikkataulu, ohjelappuset jne.). Noi pikkuruusut oli kyllä sinänsä hitti, että miehet nostivat ne povariinsa ja naiset kiinnittivät kampaukseensa. Oli ihanaa, kun juhlaväkeä yhdisti jokin juttu kuvissa.

Edit 13.12. viimeinen kuva




2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita olivat!

Kotikutoista kirjoitti...

Kiitos, oon kyllä tyytyväinen lopputulokseen (panostus oli vain ehkä ylimitoitettu)!