sunnuntai 2. elokuuta 2009

Huoparuokaa 1


Innostuin tällä kertaa askartelemaan ommellen. Jo kauan aikaa sitten löysin huovasta tehtyjä ruokia muiden blogeista, ja ajattelin, että nuohan ovat kivoja. Sitten piti vain jotenkin perustella itselleen, miksi näitä pitäisi tehdä. Syksyllä ajattelin näitä jotenkin töissä käyttää. Marssin askarteluliikkeeseen ja ostin joka toista väriä askarteluhuopaa, jolloin myyjäkin jo ihmetteli, mitä oikein olen tekemässä. Tällaisia:


Viinirypäleistä tuli ihan mun suosikki, vaikka banaanin tekemistä odotan eniten. Hakukoneella kun hakee "felt food", saa tosi paljon osumia. Sitten on enää valinnan vaikeus, millä tavalla banaaninsa tai omenansa toteuttaa. Eniten löysin kaikenlaisia marjoja, hedelmiä ja vihanneksia. Myös kakut ja muut herkut sekä sushi ovat tekijöiden suosiossa. Vähemmän löytyy lihatuotteita ja muita. Niihin tarvitsee sitten käyttää omaa mielikuvitustaan.


Myös ananaksesta tein lättänän version, kun en jaksanut kaavoja alkaa suunnitella. Piirsin kaikissa ääriviivat kankaalle, leikkasin, tein koristelut, ompelin yhteen ja täytin. Helppoa ja nopeaa.


Munakoiso olisi saanut olla hiukan leveämpi. Jotenkin se ei ihan munakoisolta vaikuta, mutta onneksi se ei värinsä puolesta voi hirveän helposti sekoittua muihin. Sitten vain seuraavia tekemään. Lupaan, että jatkoa seuraa!


2 kommenttia:

Annika kirjoitti...

Onpa hauskan näköisiä! Edelliset paperitähdet myös :)

Kotikutoista kirjoitti...

Kiitos!