sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Vaatekateus

Kävin kummityttöä varten ostamassa kangasta paitaan ja löysin EK:n palalaarista tällaista kukkaa. Kotona tajusin, että omaan palatunikaan ostamani trikoo sopii väreiltään tämän kaveriksi, ja keventää sitä vähän. Malli on uusimman OB:n Fox Forest (6/2015, 23) ja kokona muokattu 140 cm. Leikkasin reilut saumavarat varsinkin sivusuuntaan.
Itsellä mallatessani huomasin, että tämä melkein sopii lyhyelle aikuisellekin, jos vain helmaa ja hihoja hieman pidentää ja selän yläkappaletta leventää. Kangasta oli sen verran vähän enää jäljellä, että siitä otettiin tietystä kohdasta etu- ja takakappale. Ihan kuin oikeasti olisi muutenkaan miettinyt tuota kuvion sijoittumista. Noh, kuvio ei ollut imartelevin etumukselle, joten päädyin leikkaamaan kangasta kaitaleen pois sekä edestä, että takaa, jotteivät kukat valuisi liian alas.


Itse pidän enemmän kummitytön saamasta leikkelemättömästä versiosta, mutta omassani taitaa olla kuosi oikein päin! Mä olen täysin luopunut siitä, etteikö joka kerta jokin menisi ajatuksen ohi. Vuoden rikkonaiset yöunet eivät tunnu hirmuisen väsyttäviltä arkipäivässä, mutta käsitöitä tehdessä ja sanojen metsästämisessä näkyvät.

Ei kommentteja: