tiistai 26. huhtikuuta 2016

Osasin!

EK:n palalaarista uskalsin penkoa aika monet housukankaat. Aiemmin vannoin mielessäni, etten näihin lähde, kun on niin monta työvaihetta, mutta rikkinäisellä koneella tekee mieluummin useampia vaiheita kuin työstää joustavaa materiaalia (ja purkaa ja purkaa) muutamassa vaiheessa. 



Vaikka en mä purkamatta näitäkään saanut tehtyä. Vihreistä meni vaihtoon vyötärökuminauha. Ensin yritin kierrätystä, mutta kuminauhojen kohdalla sellaista ei taida kannata ajatella. Vaaleammat housut tein iltamyöhällä uskotellen itselleni, että jos kerran onnistuin, niin toisella kertaa ei tarvitse olla niin hereillä.


Otin kuvan, kun toisen kerran purin housut samasta virheestä. Kolmannen kerran jälkeen jäin miettimään, että oliko se virhe ollenkaan, eikä mun aivot vieläkään taivu ajattelemaan, että oisko noista saanut noin housut. OB:n kaavassa Alvin (4/2013) ommeltiin siis ensin sisäsaumat, sitten haarasauma ja vasta lopuksi sivusaumat - aivan eri järjestyksessä kuin olen housuja ennen tehnyt, mutta ompeleminen oli helpompaa näin (se miettiminen ei).

Tässä viimeisessä kuvassa meidän hipsteri esittelee pöksyjään. Tein koon 80 pidennetyillä lahkeilla. Pysyvät jalassa ilman henkseleitäkin, koska lahkeet ovat niin pillit. Kankaasta johtuen sujahtavat kuitenkin jalkaan yllättävän helposti.

Ei kommentteja: