Miten mä aina olen myöhässä?

Musta tuntuu, että kaikki työt, joita esittelen, ovat muhineet kaapissa kuukausia elleivät vuosia. Jää aina jostain yksityiskohdasta kiinni, että saan ne valmiiksi. Joskus sitten sisuunnun siihen, että kaappi on täynnä keskeneräisiä töitä ja saan valmiiksi jotakin.

Tämä mekko oli tarkoitettu mun kummitytölle, joka nyt on jo tokaluokkalainen. Vai olikohan se alun perin takki? No, joka tapauksessa ei taida mahtua, ei. Eikä taida miellyttääkään enää. Mekko-osan olin jo tehnyt valmiiksi, ja yhtenä iltana totesin, että tämä viedään nyt pikaisesti päätökseen. Miten siitä saa vähimmällä vaivalla kelvon?

Rajua kavennusta ja sileää neuletta. Aamulla viimeistelin virkkaukset pään- ja hihanteihin, kiinnitin napit. Parempi siitä tuli, kuin osasin odottaa. Mutta ei enää ikinä, ikinä mitään mohairiin viittaavaakaan (tämä tosin oli akryylia). On tosi rasittavaa lankaa neuloa ja korjauksia on mahdoton tehdä ja nenää kutittaa.

Mekkoon taisi mennä kolme kerää ja puikot jotain kolmosen luokkaa. Malli on siis omasta päästä, tuo aaltokuvio löytynee jokaisesta pitsineulekirjasta. Mekko on 50 cm pitkä ja yläosan leveys on 19 cm. Ja eiköhän tämäkin mene sinne kirkon keräykseen, ellei joku kaveri tai sukulainen huuda hep.

Himmel och pannkaka!

Arvaatko mikä tämä on?

Abivuonna opiskelin huvikseni ruotsinkielisiä sanontoja. Tuo yksi on jäänyt mieleen. Ja taivahan talikynttilät tosiaan siitä on pitkä aika - sekä abivuodesta että siitä, kun viimeksi tein näitä himmeleitä! 

Löysin viimeiset valmiiksi leikatut huovat kätköistäni, mutta puuvillalanka jäi uupumaan moneksi kuukaudeksi. Nyt tuli hankittua sitäkin, joten kokosin himmelit. Ainakin täällä näin muutama päivä sitten sopivan paksua huopaa, jos joku innostuu tekemään. (Ja pikkuserkulle jos luet: nyt on lankaa lainata ja mun vanhemmilla sun himmelintekeleet!)

Ideana siis leikata neliö (n. 16 cm), josta vuorotellen leikataan kulmat ja sivut auki niin monta kertaa noin sentin paksuisina, että himmeli on sopivan muotoinen. Jotain rompetta voi sitten siitä lopusta huovanpalasta laittaa roikkumaan keskeltä ja kulmista. Idean alkuperää en valitettavasti muista, mutta jossain lehdessä näin tällaisen tuotteen.

Eka joululahja valmis julkaistavaksi!

Jämälankojensäilytyspaikkani, vanha pöytäkirnu, pullisteli yli äyräidensä, joten olen pikkuhiljaa muuttanut kirnun sisältöä solmuisempaan muotoon. Peitto on suunnilleen 90 * 80 cm.

Laitoin sumeilematta kaikki langat sekaisin. Tein neljää liuskaa hieman sen mukaan, kuinka paksuja langat olivat. Näin sain ympättyä peittoon niin Seiskaveikat kuin alpakatkin. Villoja silti kaikki tyynni. Mun silmää ei valtavasti hivele tällainen värikylläisyys, vaikka murrettuja värit pääasiassa ovatkin. Oranssi toi tummaan peittoon kuitenkin kaivattua kevennystä ja veti värit edes jollakin tapaa kokoon. Ainaoikeinneuleet yhdistin piilosilmukoilla ja muutamalla kierroksella kiinteitä viimeistelin reunan.

Laittanen tämän jouluna seurakuntien järjestämään joululahjakeruuseen tai sitten Vaaka ry:lle. Vaaka onkin polkaissut käyntiin joulukeräyksen, johon voi toimittaa asustesetin vauvalle: neulotut tumput, kaulaliinan ja pipon. Osallistua voi myös kokoamalla kokonaisen äitiyspakkauksen rajan taakse Karjalaan tai Viroon. Eiköhän yksi vilttikin jonnekin matkaa.

EDIT: Ei matkaa tällä hetkellä.

Lisää lippuja

Edellisten polttareiden viireistä muodostin pitkän viirinauhan morsiusparille häälahjaksi. Viirien toiselle puolelle morsian kirjoitteli sulhastaan kuvaavia sanoja polttareiden aikana. Lahjapakettiin laitoin kangastussin, jotta sulhanenkin voi hemmotella morsiantaan kehuilla. Noita taisi olla yli parikymmentä.

Vuoden viimeisiin polttareihin askartelin festivaalirannekkeet osallistujille ja VIP-passin sankarille. Rannekkeet on yksinkertaisesti päällystetty kontaksimuovilla. Epäilin vähän kiinnityksen pitävyyttä, mutta hyvin tuntuivat pysyvän menossa mukana. VIP-passi on laminoitu, ja kiinnikkeenä on jokin vanha koukku jostakin vanhasta laukusta. Sydänkanttinauhaa olen ostanut joskus ammoin kirpparilta.