lauantai 1. joulukuuta 2018

Himmelikortti

Viime vuonna ihastuin Nurinkudin-blogin joulukortteihin, joten tavoistani poiketen paljastan korttini tänä vuonna jo näin joulukuun alussa. Ovat odotelleet valmiina jo tammikuusta, jolloin hankin marketin alennusmyynnistä helmet kortteihin. Korttipohjat ovat Suomalaisesta, lanka jotain puuvillaa varastoista ja kynä Sinellistä.
 

Tiinan blogista kävi hyvin ilmi, miten kortit on tehty ja mitä tarvikkeita käytetty, mutta mittasuhteita (pisteiden paikkoja) pähkin kyllä sen verran pitkään, että ajattelin ne jakaa pdf:nä muille innokkaille himmelintekijöille ihan pistelymallina. Toinen asia, joka tuolta linkistä löytyy, on pistelyjärjestys. Halusin omien korttieni sisäpuolelle myös kauniin himmelin, enkä lankasotkua. Etupistokirjontaa en ole niin paljon harrastanut, että lonkalta olisi syntynyt kuvio samanlaisena molemmille puolille, joten jaan järjestyksenkin, jos se jonkun työtä helpottaa. Käykäähän kuitenkin Nurinkudin-blogin puolella ensin katsomassa, millainen alkuperäinen toteutus oli ja kenelle kunnia näin ihanista korteista kuuluu. Suosittelen huokailemaan taidokkuutta myös postauksen origamipeurakorttia tutkaillen!


Kun pistely oli valmis, jätin aloituslangan silmukan sisään 
kuvan osoittamalla tavalla. Näin sain tehtyä solmun aivan  
 himmelin kärkeen, jolloin myös langanpäistä sai nätisti sol-
mittua rusetin.                                                               

Jos olisin jaksanut, olisin kaivanut esiin pitsinnypläystyynyni, mynsterikartonkini ja pistimeni reikien tekemiseen, mutta menin laiskana vain ilmassa kartonkijätteeseen jäljennetyllä mallilla ja ratkojalla. Siitä ei taida enää olla tositoimiin.


Huom! Mallia saa vapaasti käyttää epäkaupallisiin tarkoituksiin (henkilökohtaiseen käyttöön tai opetuksessa).