perjantai 24. heinäkuuta 2015

Huppu syöttötuolinpehmusteelle

Sain kaverilta vanhan syöttötuolinpehmusteen. Se on tosi hyvässä kunnossa, mutta sininen on mun inhokkiväri. Nallet pääsee kans aika korkealle inhokkikuvioissa.


Ajattelin ensin ottaa käyttöön vain sisälmykset ja tehdä kankaista kaavat, mutta totesin, ettei maksa vaivaa. Rutussa tämä on jollain tapaa kuitenkin käytössä. Mitä vähemmän siinä kuitenkin on saumoja, sitä helpompi pyyhkiä. Tein siis yksinkertaisesti hupun: kaksi muuten samanlaista kappaletta, mutta alaosa on toisessa pidempi kuin toisessa, jotta kolminkertaisen neppilistan saa istuintyynyn alle. Kangasta meni reilusti alle metri, ehkäpä 70 senttiä? Sivusuunnassa meinasi jäädä sentistä kiinni, joten nipistin vähän saumanvaroista. 


Ompelin muotoa niin, että toiseen kappaleeseen tikkasin sisäpuolelta ompeleella sivu- ja selkäosien välisen taitoksen sekä selkä- ja istuinosan välisen taitoksen. Olisin voinut ottaa ihan reippaasti sisään, niin ei olisi lopputulos pussittanut niin paljon. Tikkaamisen jälkeen tein nappilistat valmiiksi, ja lopuksi ompelukoneella ympäri. Kerrankin ompelus yllätti helppoudellaan.


Kankaana on EK:n vahakangasta, istuinosan etureunan alla kolme neppiä ja istuinosan alla 27 senttiä hihnaa jostakin vanhasta repusta pitämässä pehmustinta kasassa. Siinä olikin se ainoa vaikea asia, kun se piti ujuttaa yhteenompelussa toisesta siivekkeestä toiseen siellä sisällä. Ompelin ensin toisesta päästä kiinni ja taiteilin sitten vasta toisen neuloilla kiinni.

Pian kuvia myös tuunatusta syöttötuolista!

Ei kommentteja: